Se kolikon toinen puoli

Vasyttaa. Aamulla taas ylos kello 4.50 kylman suihkun saattelemana ja rinkat selassa junan ahtaille puisille penkeille kaltereiden taakse. Aamupalaksi puuroa, jossa hoysteena kanaa, mustapippuria ja jotain vihreaa kasvia. Tehtakoon selvaksi, etta reissaaminen EI ole sama asia kuin lomailu! En siis todellakaan ole vuoden mittaisella lomalla, jos joku teista siella kotosuomessa viela niin ajattelee. Kertoessani lahdostani ystavapiirilleni, useat sanoivat olevansa kateellisia siita, etta minulla on rahaa ja aikaa toteuttaa tallainen matka. Niinkuin jo kuitenkin ensimmaisessa tekstissani mainitsin, lahes kaikilla syntymapaikkalotossa voittaneilla - Suomeen syntyneilla on vastaavaan mahdollisuus. Joillekin se tietysti on elamantilanteen vuoksi hankalampaa kuin toisille, mutta loppujen lopuksi vain jarjestelykysymys. Palaan kuitenkin takaisin alkuperaiseen aiheeseeni, eli matkailun ja lomailun eroihin. Tama siksi, etta lukijoista vahemman matkanneillekin valottuu mita reissaajan arki todellisuudessa on ja kuvitelmilla pelkastaan paratiisirannoilla notkumisesta kookospahkina kourassa voi heittaa vesilintua. Elama tienpaalla ei ole niin hohdokasta, kuin voisi kuvitella.

Toki niita paratiisirantoja ajoittain nahdaan ja hauskaa pidetaan varmasti, mutta mita se reissaajan arki sitten on? Sita, etta kantaa "koko omaisuuttaan" eli n. 20 kiloa hartijoillaan paivasta ja paikasta toiseen. Juuri, kun saat purettua rinkkasi sisallon nuhruisen hostellihuoneesi lattialle, pakkaat sen taas seuraavana aamuna tai parin paivan paasta uudemman kerran vaihtaessasi kaupunkia, maata tai muuten yopaikkaa. Olet suurimman osan ajasta likainen, hikinen, nalkainen, janoinen ja vasynyt (ainakin trooppisissa oloissa matkatessa). Et ymmarra mita paikalliset sinulle puhuvat, he eivat ymmarra mita sina yritat heille sanoa ja sinua yritetaan kusettaa jatkuvasti. Et voi luottaa keneenkaan ja olet ajoittain erittain yksinainen vailla ihmista kenelle purkaa pahaa oloaan. Miksi kukaan taysijarkinen siis haluaa reissata edellamainitulla tavalla? Siihen on hyvin yksinkertainen vastaus: Kaiken muun matkoilla oppimasi ja kokemasi ohella opit tuntemaan itsesi paremmin. Ymmarrat, mika elamassa on oikeasti tarkeaa ja naet konkreettisesti sen, etta ihminen ei tarvitse maallista omaisuutta ollakseen onnellinen. "Matkailu avartaa." on loppuunkulunut lausahdus, mutta siina on oikeasti peraa. Tehtakoon viela selvaksi myos se, etta turisti ja reissaaja ovat kaksi eri asiaa. Siina/siella missa turisti usein liikkuu matkalaukkuineen paikasta toiseen uusissa busseissa tai taksikyydeilla, syo lansimaalaisille tarkoitetuissa ravintoloissa ja kiertaa oppaan perassa paikasta toiseen, reissaaja valitsee yleensa saman matkustustavan kuin paikalliset, syo siella missa paikalliset syovat ja haluaa tutustua paikallisiin ihmisiin ja elamaan ruohojuuritasolla. Tottakai poikkeuksia on eika kaikkia turisteja tai reissaajia voi pistaa samaan muottiin.

Kaikki paivat reissussa eivat todellakaan ole mielekkaita ja seuraavassa lyhyt kooste eraan vuorokauden tapahtumista esimerkkina teille rakas lukijakuntani. Jos seuraava teksti miellyttaa teidan vahingoniloisia sielujanne, kehoitan lukemaan Afrikkablogistani kappaleen "Ei pelkkaa hunajaa", jossa vastoinkaymisia on viela enemman.

Oltiin viivytty Huessa muutama paiva Danin (Englanti), Lucin (Ranska) ja Tomon (Japani) kanssa. Seuraavana oli tarkoitus menna yobussilla Ninh Binhin kaupunkiin bongailemaan kalkkikivakallioiden valissa poukkoilevia jokia ja riisiviljelmia. Mina olin ostanut oman open tour-bussilippuni jo Saigonista, mutta pojat ostivat omansa erikseen vasta lahtoa edellisena paivana. Tasta syysta jouduttiin eri busseihin. (Oman yhtioni kanssa olin saanut taistella jokaikinen kerta kaupunkia vaihtaessani. En saanut alkujaan yhtioltani muuta kuin kuitin maksetusta matkasta, mutta joka kerta eri bussiin noustessa minulta kysyttiin bussilippua. Seurauksena alamoloa ja puhelinsoittoja eri tahoille. Dalatista lahtiessa minut lykattiin vaaraan bussiin ja Mui Ne:sta lahtenyt bussi lahti matkaan kokonaan ilman minua.) Minua tultiin hakemaan hotelliltani skootterilla, josta minut heitettiin matkatoimiston pihaan. Odotin siina noin puoli tuntia, kunnes minut lykattiin minibussiin ja karrattiin bussiyhtion omalle asemalle. Asemalla oli sinne saapuessani vain yksi makuupaikallinen bussi, mutta tuplasti makuupaikkoja enemman ihmisia. Heitin rinkan bussin ruumaan, mutta sisaan mennessani minulle sanottiin bussin olevan taynna. Bussin jo lahdettya liikkeelle sain sen pysaytettya ja otin rinkkani pois. Taman jalkeen minulle kerrottiin, etta pian tulee toinen samanlainen bussi. Se tuli lopulta noin tunnin myohassa ja paastiin liikkeelle, mutta matkasta jai mm. eras poika jonka maksettuun lippuun matkatoimisto oli unohtanut kirjoittaa sleeping bus, jonka vuoksi hanta ei paastetty sisaan.

Bussiin hypatessa kuski alkoi huutaa minulle, heilutti muovipussia ja naytti kenkiani. Tennarit pussiin, selkis! Hyppasin ylapetiin ja koitin oikaista rankaani huonoin tuloksin. 160x40cm kokoisella "hattuhyllylla" ilmaan pomppiessa oli vaikeuksia saada unta bussin ajaessa kuoppaista tieta pohjoiseen. Sain nukuttua yon aikana n. 1-2 tuntia, paatin luovuttaa ja keskittya musiikkiin aamuyon tunteina. Hyppasin tienposkeen Ninh Binhissa, josta minut heitettiin tavaroineni hostelliin, jossa oltiin sovittu tapaavamme poikien kanssa. Koska meidan bussien OLI TARKOITUS lahtea samaan aikaan, mutta omani lahti yli tunnin myohassa, oletin poikien jo olevan hostellilla. Saapuessani hostellille se oli kuitenkin taysin pimeana, mutta skootterikuskin soitettua torvea, joku kompi pystyyn hyttysverkon alta. Danin puhelin on rikki, Lucin puhelin on Ranskassa ja Tomon numeroa minulla ei ollut, joten pikainen yhteydenotto oli poissuljettu vaihtoehto. Kirjotin Danille Facebookkiin ja odottelin vastausta pari tuntia hostellin aulassa, mutta mitaan ei kuulunut. Ei ollut mitaan tietoa, missa pojat olivat mutta aloin epailemaan, etta heidat oli viety vahingossa Hanoihin asti. Paatin lahtea liikkeelle yksin ja katsoa jos pojat olisivat ilmestyneet hostellille iltaan mennessa.

Vuokrasin Hondan mopon vuosimallia 198-? ja otin suunnaksi "laheisen" Cuc Phuongin kansallispuiston, jonne olikin loppujen lopuksi matkaa yli 60km. Sadekuuroja tuli ajoittain skootteripojan paalle jo menomatkalla, mutta sadeviitan alle kyyristyneena onnistuin pitamaan itseni paaosin kuivana. Kansallispuistoon paastyani selvisi, etta trekkauksen aloituspaikkaan olisi portilta viela 20 kilometria. Sateen saattelemana syoksyin skoottereineni syvemmalle puistoon, jossa vastaan tuli leopardi- ja karhuvaarakyltteja. Perille paastyani yllatyin, kun sain kuulla etta saan lompsia puistossa vapaasti ilman opasta. Lahdin n. 7km:n luontopolulle kasi taskussa leatherman-kopioni paalla (karhuilta ja leopardeilta tarvittaessa kurkku auki) ja ei mennyt kauaa kun taivas repesi kunnolla ja kahlasin nilkkojani myoten vedessa. Sitkeana sissina paatin kuitenkin kiertaa koko lenkin ja palasin paria tuntia myohemmin luontoaitia vastaan kaydyn taistelun ryydyttamana takaisin lahtopaikalle. Vetasin kuuman nuudelikeiton naamariini ja lahdin takaisin porttia kohti, missa odotti uhanalaisten apinoiden tutkimuskeskus. Maksoin sisaanpaasysta lisamaksun ja olin innoissani ajatuksesta etta saan kayskennella vapaasti sulkemisaikaan asti muiden kadellisten joukossa. Paskan liekit. (Pakollinen) opas kavelytti minut keskuksen lapi kymmenessa minuutissa ja vaati viela tippia paalle. Suivaantuneena kavelin moponi luo ja paatin lahtea takaisin Ninh Binhiin lampiman suihkun toivossa. Starttimoottori rikki, mopo ei starttaa. Onneksi vanhemmastakin menopelista loytyi kickstartti ja muutaman polkaisun jalkeen parhaat paivansa nahnyt sotaratsuni hurahti kayntiin.

Vetta tuli koko ajan suhteellisen rankasti, mutta puolimatkassa trooppinen ukkosmyrsky pyyhkaisi ylitseni. Vetta tuli vaakatasossa myrskyn siivittamana niin ettei eteensa nahnyt avokypara paassa ja hetken paasta joka kadulla oli vetta nilkkoihin asti. Kurvasin tienposkessa olevan talon pihaan ja paatin odottaa myrskyn laantumista ja vaihtaa kuivaa paalle. Rakennus paljastui kommunistisen puolueen kerhohuoneeksi. Vedenpitavassa pussissa olleet kamera, kannykka ja varapaita olivat sailyneet kuivina. Katoksen alla vetasin kuivan paidan paalle ja odotin etta ukkosmyrsky lipui ohitse. Puolen tunnin odottelun jalkeen ukkonen oli loppunut, mutta vetta tuli edelleen kaatamalla. Ninh Binhiin oli matkaa kuitenkin viela 30km ja oli lahdettava liikkeelle, jos halusi perille ennen pimean tuloa. Ajattelin, etta "Aivan sama, kastun kuitenkin." ja lahdin jatkamaan matkaa. Muutaman kilometrin paassa, keskella suurta vesilammikkoa moponi paatti sanoa tyosopimuksensa irti ja sammui vauhdista. Nohevana poikana ajattelin heti etta sytystulppa oli kastunut, mutta ei ollut harmainta hajuakaan mista loytaisin paikan ja tyokalut jolla kuivata tulppa. Ehdin seisoa hetken lammikossa, kun rekka pyyhkaisi ohitseni ja lennatti kaaressa vesisuihkun paalleni. Ihan niinku leffoissa. Olin taas kauttaaltani marka. Paikalle kaveli mies joka naki minut banaani otsassa mopon satulassa. Han naytti sytytystulppaa ja viittoi luokseen. Seurasin perasta ja talutin moponi miehen eteiseen. Viereisesta huoneesta loytyi tyokalut ja mies alkoi hommiin. 15 minuutin odottelun jalkeen Hondani kehrasi taas iloisesti. Musiikkia korvilleni! Latkasin miehen kouraan 50 000 dongia (2 euroa) ja lahdin kiitellen taas tienpaalle. Sade tuntui nuppineulan pistoilta kasvoillani, mutta ennatin hostellilleni juuri ennen pimean tuloa. Respassa kerrottiin, etta ystavani olivat saapuneet. Pyyhkasin samantien poikain huoneeseen ja sanoin, etta "Paljosta ette jaaneet paitsi. Oli meinaan elamani paskimpia paivia." Seisoin lampimassa suihkussa niin kauan, kuin kuumaa vetta riitti ja kommin silmat punaisena helottaen peiton alle nukkumaan ikavoiden Suomea, ystaviani ja laheisiani. Huono paiva.

Herkkua ei ollut myoskaan muutama paiva sitten ajaa 310km ja 8h yksin skootterilla kaistapaisia rekkakuskeja vaistellen Huesta Laosin rajalle, maksaa Laosin viisumista 36 dollaria ja viipya maassa n. 2 minuuttia. Tein taman kaiken siis saadakseni 2 viikkoa lisaa oleskeluaikaa Vietnamiin.

Ahhh. Tuntuipa hyvalta avautua suomenkielella. En ole paassyt sita puhumaan pariin viikkoon. Laskeminen mielessa tapahtuu jo englanniksi, pian perasta seuraa ajatukset ja unet vieraalla kielella. Niin kavi aikoinaan Englannissa tyoskennellessani.

Vaikka yllaoleva paiva olikin vain yksi huono muiden joukossa, on mieli silti taas plussan puolella. On viimekirjailun jalkeen hyviakin paivia ollut. En jaksa kovin pitkasti kirjoitella, mutta kerrotaan nyt jotain muutakin kuin tervanjuontia viimepaivien tapahtumista.

Teetin tosiaan Hoi Anissa itselleni mittatilausvaatteet (ohuen pitkahihaisen paidan ja pellavashortsit) hintaan 20 dollaria. Hyvin istuivat paalle! Hoi An oli muutenkin miellyttava paikka, tahan asti tunnelmaltaan Vietnamin mukavin. Siella joukkoomme liittyi myos harvinainen japanilainen reissaaja nimeltaan Tomo. Japanilaiset eivat siis pahemmin omatoimimatkaamista harrasta. Kierreltiin porukassa vanhaa kaupunkia ja innostuttiin illalla ottaamaan muutamat bisset hintaan 2o snt/tuoppi. Halvemmalla ei taida monesta paikkaa loytya? Seuraavana paivana kierreltiin skoottereiden kanssa lahitienoita paahtavassa kuumuudessa ml. My Sonin rauniot ja Marble Mountains. Auringon ollessa enaa taparasti horisontin ylapuolella pulahdimme uimaan Danangin kyljessa olevalle China Beachille, jossa Amerikkalaiset sotilaat aikoinaan nousivat ensimmaista kertaa maihin. Amerikkalaisista sotilaista puheenollen: ostin seuraavasta kohteestamme eli Huesta Vietnamin sodassa kaatuneen Jenkkisotilaan tuntolaatan parilla dollarilla. Ajattelin sen olevan "erilainen matkamuisto" mutta jalkeenpain olen ruvennut miettimaan, etta tuntuu vahan oudolta/sairaalta/hullulta kantaa mukanaan metallilevya joka on ollut kuolleen sotilaan kaulassa hanen vetaessa viimeiset henkayksensa. Huessa oli kaupan kaikkea mahdollista Vietnamiin sodassa ollutta tavaraa (tuntolaattoja, arvomitaleja, vaatteita, patruunoita), jota paikalliset "yrittajat" metallinpaljastimilla viidakoista haravoivat.

Huessa viivyttiin pari yota ja ensimmaisena yona matkaajat olivat hangonkekseina saadessaan yopya hotellihuoneessa, jossa oli minibaari, internet ja kylpyamme. Harvinaisia herkkuja budjettimatkaajalle. Maksoimme kuitenkin tasta kaikesta vain 4 dollaria/naama/yo. Huesta jatkettiin Ninh Binhiin, johon siis edellamainittu sateinen skootteripaiva sijoittui. Seuraava paiva oli kuitenkin balsamia haavoille ajellessamme kolmistaan (Tomo ei enaa ehtinyt Ninh Binhiin) riisipeltojen reunoja kalkkikivikallioiden ymparoimina. Dan ja Luc ajoivat molemmat ensimmaista kertaa elamassaan moottoripyoralla. Vietnam on hyva paikka opetella....NOT! Eksyttiin pariin otteeseen, mutta selvittiin taas ehjin nahoin ennen pimeantuloa takaisin hostellille. Illalla fiilisteltiin parvekkeella oluet kourassa mennytta hienoa paivaa ja soitettiin musiikkia niin lujalla kun kannykoilla voi :) Ninh Binhista tultiin junan halvimmassa luokassa Hanoihin, jossa rautatie kulki ajoittain n. metrin paassa asuintalojen sisaankaynneista. Harva sita joutuu Suomessa kotoa ulos astuessaan katsomaan onko juna tulossa.

Buukattiin Hanoista 3 paivan ja 2 yon all-inclusive reissu Halong Bayhin, joka on ehka Vietnamin tunnetuin matkakohde. Googlatkaa. Eilinen oltiin risteilemassa mahtavissa maisemissa, melottiin kajakeilla ja hypittiin laivan katolta turkoosina hohtavaan veteen meduusoita vaistellen. Illalla tuli taas fiilisteltya Ipod kourassa laivan kannella. Makasin yksin selallani ja nakokentassa ei ollut muuta kuin laivan masto, Vietnamin lippu ja miljoona tahtea. Nukkuminen jai haaveeksi kolmen miehen siskonpedissa ahtaassa hytissa ja tanaan aamulla herattiin harmaan taivaan alla vesisateen ropinaan. Tultiin Cat Ba Islandille, joka on Halong Bayn suurin ja ainoa asuttu saari. Kaytiin trekkaamassa kaatosateessa yhen vuoren huipulle (osa flipflopit jalassa, ei hyva!), jossa hurjapaisimmat kiipesivat n. 30 metria korkean ruosteisen tornin huipulle joka heilui ja natisi tuulessa. Pikkasen hirvitti, etta kestaako korroosion syoma vanhus nuorten matkaajien elopainoa. Kestihan se. Ylhaalta avautui sateiset, mutta sitakin komeammat maisemat jotka olivat kuin suoraan Jurassic Parkista. Allekirjoittanut haki taas kerran fiilista musiikin avustamana em. leffan tunnarin avulla. Hyvin Toimi :)

Asken pulikoin kuumassa kylvyssa ja tanaan ei oo enaa muuta ohjelmassa kun illallinen, jonka jalkeen varmaan otetaan muutamat oluset meian monikansallisen 10 hengen porukan kanssa. Edustettuna Uruguay, Englanti, Ranska, Espanja, Kolumbia, Irlanti, Australia ja Suomi.

Sataako siellakin? Ei takuulla niin rankasti kuin taalla!