Soolona taas.

Terve taasen! Viimekirjailuista ei oo viela vierahtanyt viikkoakaan, mutta aikaa tappaakseni (8 tuntia bussin odottelua) seka syysta, etta on otollinen sauma muuten, ajan taas uutta mustaa valkoiselle. Paikka: Hanoi, Aika: 09.44am. Nukuinko viime yona? En.

Muutama paiva sitten loppunut Halong Bayn reissu heratti ristiriitaisia fiiliksia. Oli meinaan ensimmainen useamman paivan jarjestetty retki, mika on talla reissulla buukattu. Normaalisti valtan oppaan perassa jonossa kulkemista, mutta pitkan arpomisen jalkeen tultiin siihen tulokseen, etta selvitaan helpommalla ja ennenkaikkea halvemmalla jos haukataan palanen perusturistin kakusta. Kolmen paivan reissusta iso osa oli nimenomaan sita pelattya porukassa palloilua, mutta silti reissusta jai jalkeenpain positiiviset fiilarit. Miksi niin? Syysta, etta tavattiin reissulla ihan mielettoman hyvia tyyppeja, jonka kanssa yhteinen taival jatkui viela Halong Bayn jalkeenkin. Kerroin jo edellisessa mita maita meidan monikansallisessa porukassa oli edustettuna, mutta pari taisi jaada mainitsematta ja kertaus on opintojen aiti. Eli n. 10 hengen porukkamme koostui seuraavista kansalaisuuksista: Englanti, Espanja, Irlanti, Suomi, Ranska, Uusi-Seelanti, Kolumbia, Uruguay ja sokerina pohjalla Australialais/Israelilais/Etela-Afrikkalainen Lior, joka piti hallussaan kolmen maan passia. Vietettiin viimenen yhteinen Halong Bay-iltamme porukalla paikallisessa ja pidettiin lystia. Seuraavana paivana porukka levisi pitkin Vietnamia kuin Jokisen evaat, mutta jatkettiin edelleen samaa matkaa Danielin kanssa ja saatiin Uruguaylainen pariskunta Alvaro&Silvana peesiimme. Ranskalaisen Lucin kanssa matkattiin yhdessa reilut pari viikkoa ja vaikka kovasti koitettiin Danin kanssa puhua miesta Facebookkiin yhteydenpidon helpottamiseksi, ei itsepainen ranskis vielakaan luopunut periaatteistaan. Saahan periaatteita olla, mutta pitaishan sen nyt ymmartaa, etta Facebook on aevan mahtava! :D

Illalla jonkun ihme avainsekoilun jalkeen huoneeseemme ei loytynyt vara-avainta noin 40 avaimen joukosta ja hotellin vaki paatti pistaa koko oven pareiks. Edellisella pikaisella Hanoin visiitilla ei pahemmin kulttuuritarjontaan perehdytty, joten paatettiin kayttaa vahaisia dollarejamme vaihteeksi johonkin erilaiseen. Kierrettiin Temple of Literature ja taidemuseo ja ostettiin illaksi liput parilla dollarilla Waterpuppet-esitykseen (vesimarionettinuket tjsp.), jotka on suosittuja nailla leveyksilla. Esitys oli itseasiassa uskomattoman hyva! Keppien paissa olevat nuket liikkuivat veden pinnalla useiden eri teemojen kohtauksissa. Tan hymy oli herkassa, kun kalamiehet yritti saalistaa huonolla menestyksella isoa vonkaletta. Jos joskus Hanoihin paadytte, niin suosittelen kylla epakulttuuri-ihmisillekin lampimasti.

Seuraavana aamuna hypattiin junaan kohti Pohjois-Vietnamia ja pienta Sapan vuoristokylaa, joka sijaitsee vain kivenheiton paassa jattilaisesta nimelta Kiina. Puuduttavan 10h matkan jalkeen saavuttiin Lao Caihin, josta oli viela jatkettava 38km Sapaan. Tultiin perille vasta viiden aikaan illalla eika busseja enaa mennyt, joten alkoi taas tuttu vaantaminen ja tinkaaminen hinnoista minibussien kanssa. Saatiin lopulta hinta tippumaan taas puoleen ja maksettiin tod.nak edelleen suuria summia paikallisiin verrattuna. Koko 38km oli ylamakea ja maisemat matkalla tarjosivat esimakua tulevasta. Pieni vuoristotie kiemurteli porrasmaisten riisiterassien valissa ja ihmisten ulkonako alkoi muuttua lahestyessamme pilvipeitetta. Saatiin hostelli hienolla vuoristonakoalalla sopuhintaan ja nautittiin katukeittion grillivartaista, jotka maistui nannalta ainaisten nuudelien ja riisin jalkeen.

Ranskalaisten vuonna 1922 perustama Sapa on suosiostaan huolimatta mukavan pieni ja hiljainen kaukaisen sijaintinsa ansiosta. 1,5 kilometrissa ilmasto on taysin erilainen kuin muualla Vietnamissa ja allekirjoittanut olikin iloinen huomatessaan, etta ei ole kantanut turhaan mukanaan lampimia vaatteita muutenkin tayteen ahdetussa rinkassaan. Yli kuukauden hikoilun jalkeen n.20 asteen lampotilat kelpasivat ja uni maistui. (Tahan aikaan vuodesta suurimmassa osassa Kaakkois-Aasiaa siis paivittain n. 35 astetta ja ilmankosteus jossain 70-90% hujakoilla.) Ensimmainen taysi paiva keskityttiin ihan vaan kylan kiertelyyn, joka tosin on muutamassa tunnissa koluttu lapi. Ikavaa oli huomata, kuinka turismi on kovaa vauhtia raiskaamassa tatakin kylaa. Sapaa ymparoivassa vuoristossa elaa useita etnisia vahemmistoja edustavia heimoja, mutta rahan perassa monet heimolaisetkin ovat siirtyneet myymaan turistirihkamaa paremman elannon toivossa. Illalla kiivettiin auringonlaskun aikaan kylan kyljessa sijaitsevan Ham Rongin kukkulan paalle, mutta nopeasti vaihtuvan kelin takia auringon(laskun) nakeminen jai haaveeksi. Jaatiin sumun sisalle ja hiivittiin otsalampun kanssa takaisin alas ja nukkumaan.

Sapa on erityisen suosittu trekkaajien eli vaeltajien keskuudessa ja mekin paatettiin perehtya tarjontaan. Muutamista yksipaivaisen trekin vaihtoehdoista valittiin pisin 18km:n siivu, jonka oli tarkotus kulkea parin heimokylan lapi. Meille myos luvattiin, etta talla vahemman suositulla retkella ei tule vastaan kaupustelijoita. Lahdettiin liikkeelle pienella 6+1 hengen porukalla (Mina, Dan, Alvaro, Silvana, 2 sveitsilaista vanhempaa naista ja oppaana toimiva nainen paikallisesta heimosta). Heti alkuun kivuttiin ainoastaan ylamakeen, mutta ylhaalla lepasi seka keho, etta mieli. Sen verran avautui komeat maisemat edessa. Polun varrella tuli vastaan tutun nakoisia puskia, jotka paljastuivat hamppuviljelmiksi. Paikalliset heimot tekevat kaikki vaatteensa hampusta ja saavat siita syysta kasvattaa sita laillisesti. Paikoitellen pusikkoa oli niin paljon, etta jopa sateen raikastama ilma tuoksui tuoreelle kannabikselle. Kenenkaan paikallisen en nahnyt sita polttavan, mutta ihmettelen suuresti jos sita kaytetaan pelkastaan kankaisiin. Ohitimme harvassa olevia asuintaloja ja naimme mm. paikallisen sepan korvakoruja nikkaroimassa. Lounaalle evasleipia syomaan tultiin eraan Hmong-heimolaisen taloon, jonne sisaan astuessa tuntui kuin olisi mennyt ajassa taaksepain muutaman vuosikymmenen. Tarjosin ruoan jalkeen talon vanhalle isannalle karkkia juuri avatusta pussistani, mutta mies vei koko pussin kadestani hymy huulillaan. "Heiiii!! Ei sen nain pitanyt menna!" Kehtaa siina nyt sitten alkaa pyytelemaan lahjaksi luultua pussia takaisin. Ite ehdin syoda yhden karkin. Hmph. Siella ne nyttenkin kylan ihmiset mussuttavat hedelmatoffeitani... Ostin talon emannalta viela hampusta tehdyn ja kasveilla siniseksi varjatyn nauhan ojentamaan villia hiuspehkoani. Pahan paivan tullen sen voi vaikka tuikata tuleen :D ei vaan, kuhan juksaan. Lounaan jalkeen lahdettiin kipuamaan alas vuorelta ja pilvisyyskin alkoi rakoilla. Vastaan tuli vesipuhveleita, pienia paimenpoikia ja viela pienempia lapsia ilman housuja(?). Kaveltiin kirkkaanvihreiden riisiviljelmien keskella vuorien valissa kohti alhaalla olevaa laaksoa (Allaoleva kuva). Matkalla alaspain oli valehtelematta ehka hienoimpia maisemia, joita oon tahanastisessa elamassani paassyt nakemaan. Menee vahintaan top 3:seen. Perille laaksoon paastyamme hypattiin onnellisen autuaina autoon joka kyyti meidat takaisin Sapaan. Nukkumaan levean hymyn saattelemana.

Viimeisena paivana vuorilla vuokrattiin skootterit ja paastiin huokaamaan yhdessa tuumin, etta tehtiin ihan oikea reittivalinta edellisen paivan trekilla. Ajeltiin skootterilla niihin kyliin joihin muut trekit olisivat suuntautuneet ja vastaan tuli englanninkielisilla menuilla varustettuja ravintoiloita ja monta kourallista turisteja. Edellisen paivan trekilla ei nahty ketaan muita lankkareita. Kilkuteltiin taas sellasia kinttupolkuja skoottereilla, etta oksat pois. Valilla mentiin jalat ojossa purojen yli Hondan hirnuessa iloisesti allamme. Paastiin ylamakeen Sapaan viela samoilla bensoilla ja odoteltiin hostellilla minibussin saapumista, joka heitti meidat takaisin Lao Caihin. Maksettiin sikahinta nukkumapaikoista 9h junamatkalla ja paatin, etta en matkusta enaa kertaakaan yoaikaan, ellei ole pakko. Meikalaisen unenlahjoilla ei meinaan tienpaalla/kiskoilla nukkumisesta tuu yhtaan mitaan vaikka sankykin olisi viimeisen paalle (jota se ei tosin nyt ollut). Ulkoilman ollessa yollakin 25-30 asteen valillla, hytisimme kabiinissamme varmaan 15 asteen lammossa. Ilmastoinnin loytyessa se hoheltaa aina taysilla. Ja oon todellakin oppinut arvostamaan Valtion Rautateita, jotka on takalaisiin verrattuna tasaisia kuin tanssilattia.

Eli siis joo, viimeyo meni matkatessa ja ostin itelleni asken bussilipun Laosin paakaupunkiin Vientianeen talle iltaa, koska sallittu oleskeluni Vietnamissa tulee paatokseen huomenna. Jatkan taas matkaani soolona ainakin toistaiseksi. Dan lahtee Hong Kongiin ja Silvana&Alvaro takaisin Kiinaan, jossa tyoskentelevat. Opin pariskunnalta paljon Espanjaa ja opetin heille hyodyllisia suomalaisia sanoja kuten kilpikoira. Mutta nyt siis edessa ah-niin-ihana 24h bussin penkissa viimeoisen riipasun paalle. Ipodi ladattu, vauvan pyllypuuteri ostettu ja lukemista repussa. Lupaan itelleni, etta jos paasen perille Vientianeen, levytan koko paivan hostellihuoneessani. Mukava vaihtaa jo maata ja valuuttaa.

Terveisin,

Puutuva Takapuoli (Int.)

Se kolikon toinen puoli

Vasyttaa. Aamulla taas ylos kello 4.50 kylman suihkun saattelemana ja rinkat selassa junan ahtaille puisille penkeille kaltereiden taakse. Aamupalaksi puuroa, jossa hoysteena kanaa, mustapippuria ja jotain vihreaa kasvia. Tehtakoon selvaksi, etta reissaaminen EI ole sama asia kuin lomailu! En siis todellakaan ole vuoden mittaisella lomalla, jos joku teista siella kotosuomessa viela niin ajattelee. Kertoessani lahdostani ystavapiirilleni, useat sanoivat olevansa kateellisia siita, etta minulla on rahaa ja aikaa toteuttaa tallainen matka. Niinkuin jo kuitenkin ensimmaisessa tekstissani mainitsin, lahes kaikilla syntymapaikkalotossa voittaneilla - Suomeen syntyneilla on vastaavaan mahdollisuus. Joillekin se tietysti on elamantilanteen vuoksi hankalampaa kuin toisille, mutta loppujen lopuksi vain jarjestelykysymys. Palaan kuitenkin takaisin alkuperaiseen aiheeseeni, eli matkailun ja lomailun eroihin. Tama siksi, etta lukijoista vahemman matkanneillekin valottuu mita reissaajan arki todellisuudessa on ja kuvitelmilla pelkastaan paratiisirannoilla notkumisesta kookospahkina kourassa voi heittaa vesilintua. Elama tienpaalla ei ole niin hohdokasta, kuin voisi kuvitella.

Toki niita paratiisirantoja ajoittain nahdaan ja hauskaa pidetaan varmasti, mutta mita se reissaajan arki sitten on? Sita, etta kantaa "koko omaisuuttaan" eli n. 20 kiloa hartijoillaan paivasta ja paikasta toiseen. Juuri, kun saat purettua rinkkasi sisallon nuhruisen hostellihuoneesi lattialle, pakkaat sen taas seuraavana aamuna tai parin paivan paasta uudemman kerran vaihtaessasi kaupunkia, maata tai muuten yopaikkaa. Olet suurimman osan ajasta likainen, hikinen, nalkainen, janoinen ja vasynyt (ainakin trooppisissa oloissa matkatessa). Et ymmarra mita paikalliset sinulle puhuvat, he eivat ymmarra mita sina yritat heille sanoa ja sinua yritetaan kusettaa jatkuvasti. Et voi luottaa keneenkaan ja olet ajoittain erittain yksinainen vailla ihmista kenelle purkaa pahaa oloaan. Miksi kukaan taysijarkinen siis haluaa reissata edellamainitulla tavalla? Siihen on hyvin yksinkertainen vastaus: Kaiken muun matkoilla oppimasi ja kokemasi ohella opit tuntemaan itsesi paremmin. Ymmarrat, mika elamassa on oikeasti tarkeaa ja naet konkreettisesti sen, etta ihminen ei tarvitse maallista omaisuutta ollakseen onnellinen. "Matkailu avartaa." on loppuunkulunut lausahdus, mutta siina on oikeasti peraa. Tehtakoon viela selvaksi myos se, etta turisti ja reissaaja ovat kaksi eri asiaa. Siina/siella missa turisti usein liikkuu matkalaukkuineen paikasta toiseen uusissa busseissa tai taksikyydeilla, syo lansimaalaisille tarkoitetuissa ravintoloissa ja kiertaa oppaan perassa paikasta toiseen, reissaaja valitsee yleensa saman matkustustavan kuin paikalliset, syo siella missa paikalliset syovat ja haluaa tutustua paikallisiin ihmisiin ja elamaan ruohojuuritasolla. Tottakai poikkeuksia on eika kaikkia turisteja tai reissaajia voi pistaa samaan muottiin.

Kaikki paivat reissussa eivat todellakaan ole mielekkaita ja seuraavassa lyhyt kooste eraan vuorokauden tapahtumista esimerkkina teille rakas lukijakuntani. Jos seuraava teksti miellyttaa teidan vahingoniloisia sielujanne, kehoitan lukemaan Afrikkablogistani kappaleen "Ei pelkkaa hunajaa", jossa vastoinkaymisia on viela enemman.

Oltiin viivytty Huessa muutama paiva Danin (Englanti), Lucin (Ranska) ja Tomon (Japani) kanssa. Seuraavana oli tarkoitus menna yobussilla Ninh Binhin kaupunkiin bongailemaan kalkkikivakallioiden valissa poukkoilevia jokia ja riisiviljelmia. Mina olin ostanut oman open tour-bussilippuni jo Saigonista, mutta pojat ostivat omansa erikseen vasta lahtoa edellisena paivana. Tasta syysta jouduttiin eri busseihin. (Oman yhtioni kanssa olin saanut taistella jokaikinen kerta kaupunkia vaihtaessani. En saanut alkujaan yhtioltani muuta kuin kuitin maksetusta matkasta, mutta joka kerta eri bussiin noustessa minulta kysyttiin bussilippua. Seurauksena alamoloa ja puhelinsoittoja eri tahoille. Dalatista lahtiessa minut lykattiin vaaraan bussiin ja Mui Ne:sta lahtenyt bussi lahti matkaan kokonaan ilman minua.) Minua tultiin hakemaan hotelliltani skootterilla, josta minut heitettiin matkatoimiston pihaan. Odotin siina noin puoli tuntia, kunnes minut lykattiin minibussiin ja karrattiin bussiyhtion omalle asemalle. Asemalla oli sinne saapuessani vain yksi makuupaikallinen bussi, mutta tuplasti makuupaikkoja enemman ihmisia. Heitin rinkan bussin ruumaan, mutta sisaan mennessani minulle sanottiin bussin olevan taynna. Bussin jo lahdettya liikkeelle sain sen pysaytettya ja otin rinkkani pois. Taman jalkeen minulle kerrottiin, etta pian tulee toinen samanlainen bussi. Se tuli lopulta noin tunnin myohassa ja paastiin liikkeelle, mutta matkasta jai mm. eras poika jonka maksettuun lippuun matkatoimisto oli unohtanut kirjoittaa sleeping bus, jonka vuoksi hanta ei paastetty sisaan.

Bussiin hypatessa kuski alkoi huutaa minulle, heilutti muovipussia ja naytti kenkiani. Tennarit pussiin, selkis! Hyppasin ylapetiin ja koitin oikaista rankaani huonoin tuloksin. 160x40cm kokoisella "hattuhyllylla" ilmaan pomppiessa oli vaikeuksia saada unta bussin ajaessa kuoppaista tieta pohjoiseen. Sain nukuttua yon aikana n. 1-2 tuntia, paatin luovuttaa ja keskittya musiikkiin aamuyon tunteina. Hyppasin tienposkeen Ninh Binhissa, josta minut heitettiin tavaroineni hostelliin, jossa oltiin sovittu tapaavamme poikien kanssa. Koska meidan bussien OLI TARKOITUS lahtea samaan aikaan, mutta omani lahti yli tunnin myohassa, oletin poikien jo olevan hostellilla. Saapuessani hostellille se oli kuitenkin taysin pimeana, mutta skootterikuskin soitettua torvea, joku kompi pystyyn hyttysverkon alta. Danin puhelin on rikki, Lucin puhelin on Ranskassa ja Tomon numeroa minulla ei ollut, joten pikainen yhteydenotto oli poissuljettu vaihtoehto. Kirjotin Danille Facebookkiin ja odottelin vastausta pari tuntia hostellin aulassa, mutta mitaan ei kuulunut. Ei ollut mitaan tietoa, missa pojat olivat mutta aloin epailemaan, etta heidat oli viety vahingossa Hanoihin asti. Paatin lahtea liikkeelle yksin ja katsoa jos pojat olisivat ilmestyneet hostellille iltaan mennessa.

Vuokrasin Hondan mopon vuosimallia 198-? ja otin suunnaksi "laheisen" Cuc Phuongin kansallispuiston, jonne olikin loppujen lopuksi matkaa yli 60km. Sadekuuroja tuli ajoittain skootteripojan paalle jo menomatkalla, mutta sadeviitan alle kyyristyneena onnistuin pitamaan itseni paaosin kuivana. Kansallispuistoon paastyani selvisi, etta trekkauksen aloituspaikkaan olisi portilta viela 20 kilometria. Sateen saattelemana syoksyin skoottereineni syvemmalle puistoon, jossa vastaan tuli leopardi- ja karhuvaarakyltteja. Perille paastyani yllatyin, kun sain kuulla etta saan lompsia puistossa vapaasti ilman opasta. Lahdin n. 7km:n luontopolulle kasi taskussa leatherman-kopioni paalla (karhuilta ja leopardeilta tarvittaessa kurkku auki) ja ei mennyt kauaa kun taivas repesi kunnolla ja kahlasin nilkkojani myoten vedessa. Sitkeana sissina paatin kuitenkin kiertaa koko lenkin ja palasin paria tuntia myohemmin luontoaitia vastaan kaydyn taistelun ryydyttamana takaisin lahtopaikalle. Vetasin kuuman nuudelikeiton naamariini ja lahdin takaisin porttia kohti, missa odotti uhanalaisten apinoiden tutkimuskeskus. Maksoin sisaanpaasysta lisamaksun ja olin innoissani ajatuksesta etta saan kayskennella vapaasti sulkemisaikaan asti muiden kadellisten joukossa. Paskan liekit. (Pakollinen) opas kavelytti minut keskuksen lapi kymmenessa minuutissa ja vaati viela tippia paalle. Suivaantuneena kavelin moponi luo ja paatin lahtea takaisin Ninh Binhiin lampiman suihkun toivossa. Starttimoottori rikki, mopo ei starttaa. Onneksi vanhemmastakin menopelista loytyi kickstartti ja muutaman polkaisun jalkeen parhaat paivansa nahnyt sotaratsuni hurahti kayntiin.

Vetta tuli koko ajan suhteellisen rankasti, mutta puolimatkassa trooppinen ukkosmyrsky pyyhkaisi ylitseni. Vetta tuli vaakatasossa myrskyn siivittamana niin ettei eteensa nahnyt avokypara paassa ja hetken paasta joka kadulla oli vetta nilkkoihin asti. Kurvasin tienposkessa olevan talon pihaan ja paatin odottaa myrskyn laantumista ja vaihtaa kuivaa paalle. Rakennus paljastui kommunistisen puolueen kerhohuoneeksi. Vedenpitavassa pussissa olleet kamera, kannykka ja varapaita olivat sailyneet kuivina. Katoksen alla vetasin kuivan paidan paalle ja odotin etta ukkosmyrsky lipui ohitse. Puolen tunnin odottelun jalkeen ukkonen oli loppunut, mutta vetta tuli edelleen kaatamalla. Ninh Binhiin oli matkaa kuitenkin viela 30km ja oli lahdettava liikkeelle, jos halusi perille ennen pimean tuloa. Ajattelin, etta "Aivan sama, kastun kuitenkin." ja lahdin jatkamaan matkaa. Muutaman kilometrin paassa, keskella suurta vesilammikkoa moponi paatti sanoa tyosopimuksensa irti ja sammui vauhdista. Nohevana poikana ajattelin heti etta sytystulppa oli kastunut, mutta ei ollut harmainta hajuakaan mista loytaisin paikan ja tyokalut jolla kuivata tulppa. Ehdin seisoa hetken lammikossa, kun rekka pyyhkaisi ohitseni ja lennatti kaaressa vesisuihkun paalleni. Ihan niinku leffoissa. Olin taas kauttaaltani marka. Paikalle kaveli mies joka naki minut banaani otsassa mopon satulassa. Han naytti sytytystulppaa ja viittoi luokseen. Seurasin perasta ja talutin moponi miehen eteiseen. Viereisesta huoneesta loytyi tyokalut ja mies alkoi hommiin. 15 minuutin odottelun jalkeen Hondani kehrasi taas iloisesti. Musiikkia korvilleni! Latkasin miehen kouraan 50 000 dongia (2 euroa) ja lahdin kiitellen taas tienpaalle. Sade tuntui nuppineulan pistoilta kasvoillani, mutta ennatin hostellilleni juuri ennen pimean tuloa. Respassa kerrottiin, etta ystavani olivat saapuneet. Pyyhkasin samantien poikain huoneeseen ja sanoin, etta "Paljosta ette jaaneet paitsi. Oli meinaan elamani paskimpia paivia." Seisoin lampimassa suihkussa niin kauan, kuin kuumaa vetta riitti ja kommin silmat punaisena helottaen peiton alle nukkumaan ikavoiden Suomea, ystaviani ja laheisiani. Huono paiva.

Herkkua ei ollut myoskaan muutama paiva sitten ajaa 310km ja 8h yksin skootterilla kaistapaisia rekkakuskeja vaistellen Huesta Laosin rajalle, maksaa Laosin viisumista 36 dollaria ja viipya maassa n. 2 minuuttia. Tein taman kaiken siis saadakseni 2 viikkoa lisaa oleskeluaikaa Vietnamiin.

Ahhh. Tuntuipa hyvalta avautua suomenkielella. En ole paassyt sita puhumaan pariin viikkoon. Laskeminen mielessa tapahtuu jo englanniksi, pian perasta seuraa ajatukset ja unet vieraalla kielella. Niin kavi aikoinaan Englannissa tyoskennellessani.

Vaikka yllaoleva paiva olikin vain yksi huono muiden joukossa, on mieli silti taas plussan puolella. On viimekirjailun jalkeen hyviakin paivia ollut. En jaksa kovin pitkasti kirjoitella, mutta kerrotaan nyt jotain muutakin kuin tervanjuontia viimepaivien tapahtumista.

Teetin tosiaan Hoi Anissa itselleni mittatilausvaatteet (ohuen pitkahihaisen paidan ja pellavashortsit) hintaan 20 dollaria. Hyvin istuivat paalle! Hoi An oli muutenkin miellyttava paikka, tahan asti tunnelmaltaan Vietnamin mukavin. Siella joukkoomme liittyi myos harvinainen japanilainen reissaaja nimeltaan Tomo. Japanilaiset eivat siis pahemmin omatoimimatkaamista harrasta. Kierreltiin porukassa vanhaa kaupunkia ja innostuttiin illalla ottaamaan muutamat bisset hintaan 2o snt/tuoppi. Halvemmalla ei taida monesta paikkaa loytya? Seuraavana paivana kierreltiin skoottereiden kanssa lahitienoita paahtavassa kuumuudessa ml. My Sonin rauniot ja Marble Mountains. Auringon ollessa enaa taparasti horisontin ylapuolella pulahdimme uimaan Danangin kyljessa olevalle China Beachille, jossa Amerikkalaiset sotilaat aikoinaan nousivat ensimmaista kertaa maihin. Amerikkalaisista sotilaista puheenollen: ostin seuraavasta kohteestamme eli Huesta Vietnamin sodassa kaatuneen Jenkkisotilaan tuntolaatan parilla dollarilla. Ajattelin sen olevan "erilainen matkamuisto" mutta jalkeenpain olen ruvennut miettimaan, etta tuntuu vahan oudolta/sairaalta/hullulta kantaa mukanaan metallilevya joka on ollut kuolleen sotilaan kaulassa hanen vetaessa viimeiset henkayksensa. Huessa oli kaupan kaikkea mahdollista Vietnamiin sodassa ollutta tavaraa (tuntolaattoja, arvomitaleja, vaatteita, patruunoita), jota paikalliset "yrittajat" metallinpaljastimilla viidakoista haravoivat.

Huessa viivyttiin pari yota ja ensimmaisena yona matkaajat olivat hangonkekseina saadessaan yopya hotellihuoneessa, jossa oli minibaari, internet ja kylpyamme. Harvinaisia herkkuja budjettimatkaajalle. Maksoimme kuitenkin tasta kaikesta vain 4 dollaria/naama/yo. Huesta jatkettiin Ninh Binhiin, johon siis edellamainittu sateinen skootteripaiva sijoittui. Seuraava paiva oli kuitenkin balsamia haavoille ajellessamme kolmistaan (Tomo ei enaa ehtinyt Ninh Binhiin) riisipeltojen reunoja kalkkikivikallioiden ymparoimina. Dan ja Luc ajoivat molemmat ensimmaista kertaa elamassaan moottoripyoralla. Vietnam on hyva paikka opetella....NOT! Eksyttiin pariin otteeseen, mutta selvittiin taas ehjin nahoin ennen pimeantuloa takaisin hostellille. Illalla fiilisteltiin parvekkeella oluet kourassa mennytta hienoa paivaa ja soitettiin musiikkia niin lujalla kun kannykoilla voi :) Ninh Binhista tultiin junan halvimmassa luokassa Hanoihin, jossa rautatie kulki ajoittain n. metrin paassa asuintalojen sisaankaynneista. Harva sita joutuu Suomessa kotoa ulos astuessaan katsomaan onko juna tulossa.

Buukattiin Hanoista 3 paivan ja 2 yon all-inclusive reissu Halong Bayhin, joka on ehka Vietnamin tunnetuin matkakohde. Googlatkaa. Eilinen oltiin risteilemassa mahtavissa maisemissa, melottiin kajakeilla ja hypittiin laivan katolta turkoosina hohtavaan veteen meduusoita vaistellen. Illalla tuli taas fiilisteltya Ipod kourassa laivan kannella. Makasin yksin selallani ja nakokentassa ei ollut muuta kuin laivan masto, Vietnamin lippu ja miljoona tahtea. Nukkuminen jai haaveeksi kolmen miehen siskonpedissa ahtaassa hytissa ja tanaan aamulla herattiin harmaan taivaan alla vesisateen ropinaan. Tultiin Cat Ba Islandille, joka on Halong Bayn suurin ja ainoa asuttu saari. Kaytiin trekkaamassa kaatosateessa yhen vuoren huipulle (osa flipflopit jalassa, ei hyva!), jossa hurjapaisimmat kiipesivat n. 30 metria korkean ruosteisen tornin huipulle joka heilui ja natisi tuulessa. Pikkasen hirvitti, etta kestaako korroosion syoma vanhus nuorten matkaajien elopainoa. Kestihan se. Ylhaalta avautui sateiset, mutta sitakin komeammat maisemat jotka olivat kuin suoraan Jurassic Parkista. Allekirjoittanut haki taas kerran fiilista musiikin avustamana em. leffan tunnarin avulla. Hyvin Toimi :)

Asken pulikoin kuumassa kylvyssa ja tanaan ei oo enaa muuta ohjelmassa kun illallinen, jonka jalkeen varmaan otetaan muutamat oluset meian monikansallisen 10 hengen porukan kanssa. Edustettuna Uruguay, Englanti, Ranska, Espanja, Kolumbia, Irlanti, Australia ja Suomi.

Sataako siellakin? Ei takuulla niin rankasti kuin taalla!

Gooooood moooorniiing Vietnaaaaam!

"Goooooood moooorniiing Vietnaaaaam!" huusi Robin Williams samaa nimea kantavassa mainiossa elokuvassa. Itse olin tana aamuna aivan liian vasynyt tehdakseni saman, mutta muina aamuina viimeisen ~viikon aikana olen ainakin mielessani niin tokaissut. Paikka: Hoi An, Vietnam. Aika: 6.49pm.

Taas ajassa taaksepain eli Saigoniin a.k.a Ho Chi Minh-Cityyn (HCMC), josta Vietnamin visiittini virallisesti alkoi. Kyseessa on iso kaupunki, todella iso, Vietnamin suurin. Ja jos oli liikenne Kambodzan puolella hurjaa, se oli Saigonissa suorastaan katastrofaalista. Oman pyoran -moottorilla tai ilman, kyytiin ei minuakaan siina metropolissa saisi, sen verran arvostan omaa henkikultaani. Liikeenteen seassa sompailu on tarpeeksi hazardia ihan jalankulkijallekin. Toimitaan siis niinkuin paikalliset: Turha odottaa taukoa liikennevirrassa katua ylittaessa silla sita ei tule, lahdetaan vaan hitaasti ja itsevarmasti ylittamaan tieta autojen ja skoottereiden tauottoman virran lipuessa sinua kohti. (Yleensa) ajoneuvot kylla vaistavat, jos muistaa vaan itse liikkua tappavan tasaisella (ja ennalta arvattavalla) vauhdilla.

Ensimmainen taysi paiva Saigonissa oli peruskauraa eli sightseeingia. Sotahistoriasta kiinnostuneena pakollinen visiitti oli War Remnants Museumissa, joka maalasi aika erilaisen kuvan Vietnamin sodasta, kuin Amerikkalaiset elokuvat antavat ymmartaa. Vietnamissa syntyy edelleen tana paivana mutantoituneita lapsia Amerikkalaisten levittaman Agent Orangen vuoksi, jota kaytettiin sodan aikana kasvillisuuden havittamiseen. Metsaa tuhottiin tuhansia ja edelleen tuhansia hehtaareja taistelun helpottamiseksi Amerikkalaisesta nakokulmasta. Lansimaissa Vietnamin sodalla tarkoitetaan lahinna Amerikkalaisten kaymaa sotaa Vietnamissa, jota kaytiin vuosina 1965-1974, mutta todellisuudessa Vietnamin sota (Etela- ja Pohjois-Vietnamin valilla) kesti 17 vuotta ja toipuminen jatkuu edelleen etelan ja pohjoisen asukeiden valien ollessa kylmat. Museo oli vaikuttava, end of story.

Pyyhkastiin museolta cyclolla eli polkupyorataksilla joenrantaan, jossa jouduttiin sadetta pidellessa paikallisten tyttokoululaisten tentattaviksi. Sain kuulla, etta naytan passikuvassani paremmalta kuin luonnossa (tukan kanssa lievaa hajoilua edelleen), jota en ottanut kohteliaisuutena. Yllatyksena tuli myos lounastaessa poytaan kannettu kuuma juomavesi. Kuka ihme haluaa juoda kuumaa vetta helteisena paivana!? Well....When in Rome...

Seuraavana paivana oltiin jarjestetylla reissulla Mekongin suistolla, jossa riitti paljon nahtavaa ja opittavaa. Keikuttiin pienessa jokilaivassamme floating marketin (kelluvat markkinat) ohi, johon maanviljelijat tulevat muutamana kuukautena vuodessa myymaan tuotteitaan veneesta toiseen. Opittiin kuinka riisipaperia (spring rollsien ymparilla), kookoskarkkeja ja paukkuriisia eli popricea valmistetaan. Taalla siis popkornin sijasta syodaan popriisia, joka on yleensa suolaisen sijasta makeaa. Paikallinen nainen tarjosi meille soutukyydin mangrove-maastossa kanaalia pitkin liejuryomijoiden (maallakin elava kala) hyppiessa rantatormilla. Lyhyt rykaisykin otti ilmeisesti kovilla naisen puhistessa pahaenteisesti.

Illemmalla Saigonissa syljetytti seuraavan kirjafiaskon jalkeen: Taalla piratismi on yleisempaa kuin missaan muualla maailmassa ja mitaan alkuperaista tai aitoa on hyvin vaikea loytaa. Eraan arvion mukaan Microsoftin ohjelmista 90% on taalla laittomia kopioita. Sama koskee vaatteita, kenkia, kirjoja jne. Kopioituja Lonely Planetteja (matkaopas, "omatoimimatkaajan raamattu") loytyy joka paikasta, mutta alkuperaisia on hankala loytaa. Minapoika kuitenkin loysin alkuperaisen kaytettyna ja maksoin siita mielestani ihan kaypan hinnan 12 dollaria. Uutena tekele Suomessa maksaa n. 30 euroa. Illemmalla majatalossani huomasin kirjahyllyn taynna kaytettyja kirjoja ja seassa komeili jo ostamani alkuperainen, mutta lahes taydellisessa kuosissa oleva "Southeast Asia on a Shoestring". Kysyin ihanalta majatalomummoltamme, mita han velottaisi teoksesta ja vastaukseksi sain 2 dollaria. Budjettimatkaajaa pikkasen kiukutti. Noh, ostin kuitenkin itselleni tamankin kappaleen ja kavin myymassa edellisen pois. Sain pienen siivun rahoista takaisin + Paulo Coelhon 11 minuuttia. Kirjat tulevat tarpeeseen yksin matkatessa ja 12 tunnin bussimatkoja taittaessa. Kiukutusta ei helpottanut se, etta illallista syodessani jouduin eraan miespuolisen riivaajan kynsiin, joka ei huolinut kieltavaa vastausta ja halusi vakisin (maksua vastaan) antaa minulle hieronnan kesken aterian. Teki mieli tokata haarukalla aataminomenaan.

Tassa maassa olen muuten miljonaari, paikallisen rahan ollessa aika arvotonta. 18 000 dongia = dollari. Viimeinen puolipaivainen Saigonissa meni Essin kanssa kauppoja kierrellessa ja huitasin naamariini kookomaidolla kuorrutetun Doner-kebabin. Suomesta ei taida vastaavaa saada? Iltapaivasta hyppasin bussiin kohti Mui Ne:a ja sanoin Essille hyvastit. Kaksi itsepaista matkaajaa otti ajoittain aikalailla yhteen, mutta tiedan, etta tulen kaipaamaan suomenkielisia konfliktejamme. Naemme taas muutaman kuukauden paasta Malesiassa polyn laskeuduttua :) Heti Illalla Mui Ne:ssa tormasin hiljaisessa guesthousessani suomalaiseen tyttoduoon. En ole taalla yksin edustamassa tuhansien jarvien maata, jonka paikalliset tuntevat Finlandin sijasta Funlandina(?).

Mui Ne:sta kirjoitin edellisen tekstini intron, jossa siis jauhoin vapaudesta. Yksi paivani siella piti sisallaan paljon. Vuokrasin taas skootterin ja lahdin etsimaan taallapain harvinaisia hiekkadyyneja. En ollut elaessani ikina kaynyt kunnon dyyneilla, ja halusin tietaa milta kumpuileva hiekka-aavikko jalkojeni alla tuntuisi. Poltin itseni kuitenkin jo skootterilla ajellessa ja tuulen nostattama hiekkapuhallus palaneella ihollani ei tuntunut hyvalta. Pidin kuitenkin nakemastani ja sain napsittua muutaman mukavan otoksen, suojaten samalla kameraani hiekalta kuin aiti lastaan.

Dyyneja etsiessa eksyin pieneen kylaan, missa turistit eivat kay. Loysin yhden englantia puhuvan pojan, jonka toimiessa tulkkina onnistuin ostamaan limsatolkin ja bensaa mopooni. Lahjoitin lahtiessani puolillaan olevan Pringles-purkkini kylan lapsille, saaden vastaukseksi riemunhuutoja :) Vahan taman jalkeen menin syomaan tien varressa olevaan "ravintolaan" jonka pihalla nain puuhun kiinnitetyn apinanpoikasen. Kysyin talon emannalta, voiko siihen koskea, jolloin nainen nyokytteli hymyillen. Sain viela ilmaiseksi pussillisen kekseja joilla sain ruokkia apinaa. Kokemus oli minulle TODELLA vaikuttava. Rakastan elaimia ja en ole koskaan kokenut samanlaista kanssakayntia elaimen kanssa. Vaikka apinat ja kadelliset ovat villielaimia, niissa on jotain todella ihmismaista. Nuori apina kiipeili sylissani ja oli kasi ojossa ottamassa vastaan ruokaa. Jos en hetkeen antanut, kaveri alkoi huutaa kuin pieni lapsi ja hyppia ympariinsa. Aina ojentaessani keksin, se otettiin kadella vastaan, sen sijaan, etta se oltaisiin syoty suoraan kadesta. Keksien loppuessa tyhja pussi revittiin auki ja nuoltiin viela tarkasti lapi. Sitten oli leikin aika. Minun rapsiessa kuvia, apina oli poseeraamisen sijasta kiinnostuneempi kamerastani. Sain pitaa kamerasta kaksin kasin kiinni apinan roikkuessa kiinni vastavalosuojassani. Hetken paasta leikkiin tuli mukaan talon koira ja katsoin vieresta kamppailua kookospahkinasta, jossa isompi koira veti lopulta pidemman korren. Talon isannan tarjotessa apinanpojalle myohemmin ruokaa tuli elainten ahneus ilmi. Vaikka apinalla oli jo molemmat kadet ja suu taynna kekseja, oli pakko ottaa lisaa suuhun kun sita oli tarjolla. Naky oli vahintaankin koominen. "Mista tunnistaa iloisen motoristin? -Silla on hyttysia hampaiden valeissa." Summa summarum: Ajoin paikalta pois levea hymy huulillani.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lahtea Dalatin vuoristokaupunkiin, mutta bussin unohtaessa poimia minut kyytiini, paasin lahtemaan vasta iltapaivalla. Vuoristoon kiipeaminen oli hidasta alitehoisella bussilla huonokuntoisella tiella. Matkalla ohitimme aavekaupunkia muistuttavan mestan, jossa jokaikinen asuinrakennus oli tasmalleen samanlainen. Creepy. Vuorille paastyamme bussimme Dj loi soimaan Boney M:n parhaat ajellessamme sumun keskella. Vain gorillat ja Sigourney Weaver puuttuivat. Paasimme perille Dalatiin viela valoisan aikana ja koti-ikava meinasi iskea viileassa ilmastossa maisemien muistuttaessa mantymetsineen erehdyttavasti Suomea. Nukuin yoni viileassa huoneessani paremmin kuin kertaakaan matkani aikana.

Kiireesta johtuen kaytin myos Dalatissa vain paivan ja vuokrasin taas skootterin. Kavin kiipeamassa laheiselle Lang Bianin vuorelle harjoituksena mahdollista Mount Kinabalun (Borneo, Malesia, 4100m) valloitusta varten. Huipulla katselin edessani aukeavaa upeaa maisemaa seka hain ja loysin koskettavan fiiliksen kuuntelemalla Platoonista tuttua Adagio for Stringsia, maalaten samalla kaydyn sodan edessa olevaan maisemaan sieluni silmin. Vuorilla elaa semisti villeja (semiwild) pienia hevosia, joita pallistelin lahelta kuunnellen samalla Braveheartin tunnaria. Kylla, musiikki on minulle tarkeaa :)

Aamulla minut heitettiin talla kertaa vaaraan bussiin, mutta paasin perille Nha Trangin rantakohteeseen, ja tutustuin matkalla ranskalaiseen Luc:iin ja englantilaiseen Danieliin, joiden kanssa jaettiin hotellihuone perille paastyamme. Ilta meni bilista pelaillessa ja bissea ottaessa. Seuraavana aamuna lahdettiin porukalla 4 saarta kasittavalle 7 dollarin boat tripille, jonka suhteen odotukset eivat olleet korkeat varsinkaan ensimmaisen pysahdyksen jalkeen. Saarella ollut akvaario oli ulkoapain puitteltaan ihan ok, mutta kaloja kavi lahinna saaliksi niiden uidessa ankean varittomissa lasilaatikoissa. Lisaksi paikalla oli karmea ruuhka, paikallisten lomasesongin ollessa pahimmillaan. Seuraavalla saarella snorklattiin ja paasin testaamaan ensimmaista kertaa kunnolla ostamiani valineita. Hyvin pelittivat. Nahtiin Lucin kanssa paljon pienella rahalla, mm. mureenoja. Suurin osa uimataidottomista Vietnamilaisista katseli merenpohjaa lasipohjaisesta veneesta. Lounaan jalkeen oli luvassa "floating bar" jolta emme osanneet odottaa mitaan. Mutta voi sita riemua, minka tempaus tarjosi. Veneemme matkanjohtaja hyppasi edeltan veteen styroksisen poydan kanssa napaten mukaansa n. 10 pullollista vahvaa (16%) punaviinia ja muovimukeja. Seurasimme kuuliaisesti perassa ja tyhjensimme porukassa viinipullot pelastusrenkailla kelluen, auringon ja aaltojen helliessa hipiaamme. Matkanjohtaja otti kunnon naukkuja pullonsuusta ja huusi humaltuessa vahan valia englantilaisia rivouksia. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, paitsi niilla joiden naama oli hapan mukiin paasseen suolaveden vuoksi. Myos tassa veneessa oli suomalainen pariskunta. Paiva taytti odotukset moninverroin. Illalla vasytti kovin, mutta seuraavaksi paivaksi buukattiin siita huolimatta sukellusreissu.

Minulla oli kasassa vasta 5 sukellusta ja edellisesta kerrasta oli yli vuosi aikaa, joten vedenalainen oleilu vaati taas totuttelua ja ensimmaisella sukelluksella tuli keskityttya lahinna hengittamiseen. Valineiden ollessa huonokuntoiset ja luoton puuttuessa paikalliseen Divemasteriin tuli murehdittua ehka vahan liikaa, mutta seuraavalla kerralla veteen on varmasti taas helpompi menna. Naimme kuitenkin paljon elamaa koralliriutalla ja pohjassa ja paasimme ottamaan nappituntumaa isoon meduusaan. Liukaspintainen lollo. Minulle on opetettu aikasemmin ns. passiivista sukeltamista, jossa merenelavia saa katsoa, muttei koskea, mutta Vietnamissa pelisaannot ovat ilmeisesti erilaiset Divemasterimme laappiessa monia pohjasta loytyvia otuksia.

Illalla hypattiin yobussiin ja tiesin tulevan 12 tunnin siivun olevan helvetillinen. Huonot unenlahjat omaava suomalainen ei bussin takapenkilla 4 ihmisen valissa istuen nukkunut juuri silmaystakaan. Tanaan perille Hoi Aniin paastyamme etsimme kohtuuhintaisen paikan vikkelasti ja nukuimme iltapaivaan asti. Hoi Anin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintokohde, mutta tanaan raapaisimme vain pintaa. Huomenna mennaan syvemmalla Lucin liittyessa seuraamme.

PS. Teetatin tanaan itselleni mittatilausvaatteet (pitkahihainen ohut paita ja pellavashortsit) ensimmaista kertaa elamassani. Huomenna kaydaan katsomassa minkalaista jalkea 20 dollarilla saa.

Parasta juuri nyt:
-Jack Johnson
-Mangostani

Eniten hanurista juuri nyt:
-Vain 2 viikon viisumivapaa oleskelu Vietnamissa. Hyppaan varmaan Laosin rajan yli, etta saan 2 viikkoa lisaa Vietnam-aikaa. Taalla riittaa tekemista ja nakemista.