Gooooood moooorniiing Vietnaaaaam!

"Goooooood moooorniiing Vietnaaaaam!" huusi Robin Williams samaa nimea kantavassa mainiossa elokuvassa. Itse olin tana aamuna aivan liian vasynyt tehdakseni saman, mutta muina aamuina viimeisen ~viikon aikana olen ainakin mielessani niin tokaissut. Paikka: Hoi An, Vietnam. Aika: 6.49pm.

Taas ajassa taaksepain eli Saigoniin a.k.a Ho Chi Minh-Cityyn (HCMC), josta Vietnamin visiittini virallisesti alkoi. Kyseessa on iso kaupunki, todella iso, Vietnamin suurin. Ja jos oli liikenne Kambodzan puolella hurjaa, se oli Saigonissa suorastaan katastrofaalista. Oman pyoran -moottorilla tai ilman, kyytiin ei minuakaan siina metropolissa saisi, sen verran arvostan omaa henkikultaani. Liikeenteen seassa sompailu on tarpeeksi hazardia ihan jalankulkijallekin. Toimitaan siis niinkuin paikalliset: Turha odottaa taukoa liikennevirrassa katua ylittaessa silla sita ei tule, lahdetaan vaan hitaasti ja itsevarmasti ylittamaan tieta autojen ja skoottereiden tauottoman virran lipuessa sinua kohti. (Yleensa) ajoneuvot kylla vaistavat, jos muistaa vaan itse liikkua tappavan tasaisella (ja ennalta arvattavalla) vauhdilla.

Ensimmainen taysi paiva Saigonissa oli peruskauraa eli sightseeingia. Sotahistoriasta kiinnostuneena pakollinen visiitti oli War Remnants Museumissa, joka maalasi aika erilaisen kuvan Vietnamin sodasta, kuin Amerikkalaiset elokuvat antavat ymmartaa. Vietnamissa syntyy edelleen tana paivana mutantoituneita lapsia Amerikkalaisten levittaman Agent Orangen vuoksi, jota kaytettiin sodan aikana kasvillisuuden havittamiseen. Metsaa tuhottiin tuhansia ja edelleen tuhansia hehtaareja taistelun helpottamiseksi Amerikkalaisesta nakokulmasta. Lansimaissa Vietnamin sodalla tarkoitetaan lahinna Amerikkalaisten kaymaa sotaa Vietnamissa, jota kaytiin vuosina 1965-1974, mutta todellisuudessa Vietnamin sota (Etela- ja Pohjois-Vietnamin valilla) kesti 17 vuotta ja toipuminen jatkuu edelleen etelan ja pohjoisen asukeiden valien ollessa kylmat. Museo oli vaikuttava, end of story.

Pyyhkastiin museolta cyclolla eli polkupyorataksilla joenrantaan, jossa jouduttiin sadetta pidellessa paikallisten tyttokoululaisten tentattaviksi. Sain kuulla, etta naytan passikuvassani paremmalta kuin luonnossa (tukan kanssa lievaa hajoilua edelleen), jota en ottanut kohteliaisuutena. Yllatyksena tuli myos lounastaessa poytaan kannettu kuuma juomavesi. Kuka ihme haluaa juoda kuumaa vetta helteisena paivana!? Well....When in Rome...

Seuraavana paivana oltiin jarjestetylla reissulla Mekongin suistolla, jossa riitti paljon nahtavaa ja opittavaa. Keikuttiin pienessa jokilaivassamme floating marketin (kelluvat markkinat) ohi, johon maanviljelijat tulevat muutamana kuukautena vuodessa myymaan tuotteitaan veneesta toiseen. Opittiin kuinka riisipaperia (spring rollsien ymparilla), kookoskarkkeja ja paukkuriisia eli popricea valmistetaan. Taalla siis popkornin sijasta syodaan popriisia, joka on yleensa suolaisen sijasta makeaa. Paikallinen nainen tarjosi meille soutukyydin mangrove-maastossa kanaalia pitkin liejuryomijoiden (maallakin elava kala) hyppiessa rantatormilla. Lyhyt rykaisykin otti ilmeisesti kovilla naisen puhistessa pahaenteisesti.

Illemmalla Saigonissa syljetytti seuraavan kirjafiaskon jalkeen: Taalla piratismi on yleisempaa kuin missaan muualla maailmassa ja mitaan alkuperaista tai aitoa on hyvin vaikea loytaa. Eraan arvion mukaan Microsoftin ohjelmista 90% on taalla laittomia kopioita. Sama koskee vaatteita, kenkia, kirjoja jne. Kopioituja Lonely Planetteja (matkaopas, "omatoimimatkaajan raamattu") loytyy joka paikasta, mutta alkuperaisia on hankala loytaa. Minapoika kuitenkin loysin alkuperaisen kaytettyna ja maksoin siita mielestani ihan kaypan hinnan 12 dollaria. Uutena tekele Suomessa maksaa n. 30 euroa. Illemmalla majatalossani huomasin kirjahyllyn taynna kaytettyja kirjoja ja seassa komeili jo ostamani alkuperainen, mutta lahes taydellisessa kuosissa oleva "Southeast Asia on a Shoestring". Kysyin ihanalta majatalomummoltamme, mita han velottaisi teoksesta ja vastaukseksi sain 2 dollaria. Budjettimatkaajaa pikkasen kiukutti. Noh, ostin kuitenkin itselleni tamankin kappaleen ja kavin myymassa edellisen pois. Sain pienen siivun rahoista takaisin + Paulo Coelhon 11 minuuttia. Kirjat tulevat tarpeeseen yksin matkatessa ja 12 tunnin bussimatkoja taittaessa. Kiukutusta ei helpottanut se, etta illallista syodessani jouduin eraan miespuolisen riivaajan kynsiin, joka ei huolinut kieltavaa vastausta ja halusi vakisin (maksua vastaan) antaa minulle hieronnan kesken aterian. Teki mieli tokata haarukalla aataminomenaan.

Tassa maassa olen muuten miljonaari, paikallisen rahan ollessa aika arvotonta. 18 000 dongia = dollari. Viimeinen puolipaivainen Saigonissa meni Essin kanssa kauppoja kierrellessa ja huitasin naamariini kookomaidolla kuorrutetun Doner-kebabin. Suomesta ei taida vastaavaa saada? Iltapaivasta hyppasin bussiin kohti Mui Ne:a ja sanoin Essille hyvastit. Kaksi itsepaista matkaajaa otti ajoittain aikalailla yhteen, mutta tiedan, etta tulen kaipaamaan suomenkielisia konfliktejamme. Naemme taas muutaman kuukauden paasta Malesiassa polyn laskeuduttua :) Heti Illalla Mui Ne:ssa tormasin hiljaisessa guesthousessani suomalaiseen tyttoduoon. En ole taalla yksin edustamassa tuhansien jarvien maata, jonka paikalliset tuntevat Finlandin sijasta Funlandina(?).

Mui Ne:sta kirjoitin edellisen tekstini intron, jossa siis jauhoin vapaudesta. Yksi paivani siella piti sisallaan paljon. Vuokrasin taas skootterin ja lahdin etsimaan taallapain harvinaisia hiekkadyyneja. En ollut elaessani ikina kaynyt kunnon dyyneilla, ja halusin tietaa milta kumpuileva hiekka-aavikko jalkojeni alla tuntuisi. Poltin itseni kuitenkin jo skootterilla ajellessa ja tuulen nostattama hiekkapuhallus palaneella ihollani ei tuntunut hyvalta. Pidin kuitenkin nakemastani ja sain napsittua muutaman mukavan otoksen, suojaten samalla kameraani hiekalta kuin aiti lastaan.

Dyyneja etsiessa eksyin pieneen kylaan, missa turistit eivat kay. Loysin yhden englantia puhuvan pojan, jonka toimiessa tulkkina onnistuin ostamaan limsatolkin ja bensaa mopooni. Lahjoitin lahtiessani puolillaan olevan Pringles-purkkini kylan lapsille, saaden vastaukseksi riemunhuutoja :) Vahan taman jalkeen menin syomaan tien varressa olevaan "ravintolaan" jonka pihalla nain puuhun kiinnitetyn apinanpoikasen. Kysyin talon emannalta, voiko siihen koskea, jolloin nainen nyokytteli hymyillen. Sain viela ilmaiseksi pussillisen kekseja joilla sain ruokkia apinaa. Kokemus oli minulle TODELLA vaikuttava. Rakastan elaimia ja en ole koskaan kokenut samanlaista kanssakayntia elaimen kanssa. Vaikka apinat ja kadelliset ovat villielaimia, niissa on jotain todella ihmismaista. Nuori apina kiipeili sylissani ja oli kasi ojossa ottamassa vastaan ruokaa. Jos en hetkeen antanut, kaveri alkoi huutaa kuin pieni lapsi ja hyppia ympariinsa. Aina ojentaessani keksin, se otettiin kadella vastaan, sen sijaan, etta se oltaisiin syoty suoraan kadesta. Keksien loppuessa tyhja pussi revittiin auki ja nuoltiin viela tarkasti lapi. Sitten oli leikin aika. Minun rapsiessa kuvia, apina oli poseeraamisen sijasta kiinnostuneempi kamerastani. Sain pitaa kamerasta kaksin kasin kiinni apinan roikkuessa kiinni vastavalosuojassani. Hetken paasta leikkiin tuli mukaan talon koira ja katsoin vieresta kamppailua kookospahkinasta, jossa isompi koira veti lopulta pidemman korren. Talon isannan tarjotessa apinanpojalle myohemmin ruokaa tuli elainten ahneus ilmi. Vaikka apinalla oli jo molemmat kadet ja suu taynna kekseja, oli pakko ottaa lisaa suuhun kun sita oli tarjolla. Naky oli vahintaankin koominen. "Mista tunnistaa iloisen motoristin? -Silla on hyttysia hampaiden valeissa." Summa summarum: Ajoin paikalta pois levea hymy huulillani.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lahtea Dalatin vuoristokaupunkiin, mutta bussin unohtaessa poimia minut kyytiini, paasin lahtemaan vasta iltapaivalla. Vuoristoon kiipeaminen oli hidasta alitehoisella bussilla huonokuntoisella tiella. Matkalla ohitimme aavekaupunkia muistuttavan mestan, jossa jokaikinen asuinrakennus oli tasmalleen samanlainen. Creepy. Vuorille paastyamme bussimme Dj loi soimaan Boney M:n parhaat ajellessamme sumun keskella. Vain gorillat ja Sigourney Weaver puuttuivat. Paasimme perille Dalatiin viela valoisan aikana ja koti-ikava meinasi iskea viileassa ilmastossa maisemien muistuttaessa mantymetsineen erehdyttavasti Suomea. Nukuin yoni viileassa huoneessani paremmin kuin kertaakaan matkani aikana.

Kiireesta johtuen kaytin myos Dalatissa vain paivan ja vuokrasin taas skootterin. Kavin kiipeamassa laheiselle Lang Bianin vuorelle harjoituksena mahdollista Mount Kinabalun (Borneo, Malesia, 4100m) valloitusta varten. Huipulla katselin edessani aukeavaa upeaa maisemaa seka hain ja loysin koskettavan fiiliksen kuuntelemalla Platoonista tuttua Adagio for Stringsia, maalaten samalla kaydyn sodan edessa olevaan maisemaan sieluni silmin. Vuorilla elaa semisti villeja (semiwild) pienia hevosia, joita pallistelin lahelta kuunnellen samalla Braveheartin tunnaria. Kylla, musiikki on minulle tarkeaa :)

Aamulla minut heitettiin talla kertaa vaaraan bussiin, mutta paasin perille Nha Trangin rantakohteeseen, ja tutustuin matkalla ranskalaiseen Luc:iin ja englantilaiseen Danieliin, joiden kanssa jaettiin hotellihuone perille paastyamme. Ilta meni bilista pelaillessa ja bissea ottaessa. Seuraavana aamuna lahdettiin porukalla 4 saarta kasittavalle 7 dollarin boat tripille, jonka suhteen odotukset eivat olleet korkeat varsinkaan ensimmaisen pysahdyksen jalkeen. Saarella ollut akvaario oli ulkoapain puitteltaan ihan ok, mutta kaloja kavi lahinna saaliksi niiden uidessa ankean varittomissa lasilaatikoissa. Lisaksi paikalla oli karmea ruuhka, paikallisten lomasesongin ollessa pahimmillaan. Seuraavalla saarella snorklattiin ja paasin testaamaan ensimmaista kertaa kunnolla ostamiani valineita. Hyvin pelittivat. Nahtiin Lucin kanssa paljon pienella rahalla, mm. mureenoja. Suurin osa uimataidottomista Vietnamilaisista katseli merenpohjaa lasipohjaisesta veneesta. Lounaan jalkeen oli luvassa "floating bar" jolta emme osanneet odottaa mitaan. Mutta voi sita riemua, minka tempaus tarjosi. Veneemme matkanjohtaja hyppasi edeltan veteen styroksisen poydan kanssa napaten mukaansa n. 10 pullollista vahvaa (16%) punaviinia ja muovimukeja. Seurasimme kuuliaisesti perassa ja tyhjensimme porukassa viinipullot pelastusrenkailla kelluen, auringon ja aaltojen helliessa hipiaamme. Matkanjohtaja otti kunnon naukkuja pullonsuusta ja huusi humaltuessa vahan valia englantilaisia rivouksia. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, paitsi niilla joiden naama oli hapan mukiin paasseen suolaveden vuoksi. Myos tassa veneessa oli suomalainen pariskunta. Paiva taytti odotukset moninverroin. Illalla vasytti kovin, mutta seuraavaksi paivaksi buukattiin siita huolimatta sukellusreissu.

Minulla oli kasassa vasta 5 sukellusta ja edellisesta kerrasta oli yli vuosi aikaa, joten vedenalainen oleilu vaati taas totuttelua ja ensimmaisella sukelluksella tuli keskityttya lahinna hengittamiseen. Valineiden ollessa huonokuntoiset ja luoton puuttuessa paikalliseen Divemasteriin tuli murehdittua ehka vahan liikaa, mutta seuraavalla kerralla veteen on varmasti taas helpompi menna. Naimme kuitenkin paljon elamaa koralliriutalla ja pohjassa ja paasimme ottamaan nappituntumaa isoon meduusaan. Liukaspintainen lollo. Minulle on opetettu aikasemmin ns. passiivista sukeltamista, jossa merenelavia saa katsoa, muttei koskea, mutta Vietnamissa pelisaannot ovat ilmeisesti erilaiset Divemasterimme laappiessa monia pohjasta loytyvia otuksia.

Illalla hypattiin yobussiin ja tiesin tulevan 12 tunnin siivun olevan helvetillinen. Huonot unenlahjat omaava suomalainen ei bussin takapenkilla 4 ihmisen valissa istuen nukkunut juuri silmaystakaan. Tanaan perille Hoi Aniin paastyamme etsimme kohtuuhintaisen paikan vikkelasti ja nukuimme iltapaivaan asti. Hoi Anin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintokohde, mutta tanaan raapaisimme vain pintaa. Huomenna mennaan syvemmalla Lucin liittyessa seuraamme.

PS. Teetatin tanaan itselleni mittatilausvaatteet (pitkahihainen ohut paita ja pellavashortsit) ensimmaista kertaa elamassani. Huomenna kaydaan katsomassa minkalaista jalkea 20 dollarilla saa.

Parasta juuri nyt:
-Jack Johnson
-Mangostani

Eniten hanurista juuri nyt:
-Vain 2 viikon viisumivapaa oleskelu Vietnamissa. Hyppaan varmaan Laosin rajan yli, etta saan 2 viikkoa lisaa Vietnam-aikaa. Taalla riittaa tekemista ja nakemista.