Viimeiset (tanssi)askeleet Aasian kamaralla.

…ja niin koitti taas se paiva, kun Antti istui luisevan takapuolensa tietokonetuoliin ja alkoi hakata nappaimistoa. Viime kerrasta on todella kauan aikaa, myonnan ehka jopa vahan hapeillen. Syita siihen, etten ole nayttopaatteen edessa viihtynyt (tarpeeksi kauan yhdella istumalla kirjoittaakseni blogiin) viimeaikoina on useampiakin. 1. Thaimaassa ollessa minulla oli paa-asiassa sellainen olo, ettei ole mitaan sanottavaa. Kuinka montaa teista olisi kiinnostanut tietaa tarkempia yksityiskohtia siita mita olen tanaan syonyt tai kuinka monta kertaa paivassa jouduin juoksemaan vessassa ripulin kourissa? En nae sinne asti, mutta epailen etten nakisi montaa pystyssa olevaa katta. 2. Annoin teille myos aikaa lukea rauhassa edellisen romaanini Indonesiasta :P 3. Thaimaassa ja Singaporessa internet-aika oli kalliimpaa kuin muualla ja tiukalla budjetilla matkustaessa koitin saastaa siina missa pystyin. Lohdutukseksenne voin kuitenkin kertoa, etta nyt saavuttuani maaranpaahani Uuteen-Seelantiin minulla on varaa elaa vahan hovelimmin, koska voin etsia tyoviisumini turvin myos toita taalta ja koittaa saada pitkasta aikaa plus-merkkeja tiliotteeseeni! Perille saapumisen kunniaksi ostin itselleni myos netbookin eli minilapparin, joka mahtuu melkeen taskuun. Nyt voin siis kirjotella aina inspiraation iskiessa ja menna myos nettiin ilmaiseksi aina langattoman verkon loytaessani. Onnekseni omaan pienet sormet silla paksuilla nakkisormilla kirjoittamisesta ei tulisi talla nappaimistolla mitaan. (Kavisi niinkuin Matti Nasalle Kummelissa kaukosaatimen kanssa.) Mutta mennaan nyt viela toviksi Aasiaan takaisin.

Thaimaassa ollessa fiilikset jatkoivat haranpyllyn heittamista. Olen tunneihminen ja mielialani saattaa vaihtua yhden vuorokauden aikana useampaan otteeseen, joka korostuu etenkin reissatessa. Elan sellaisessa kauhun tasapainossa, etta hyvin pienet asiat voivat heiluttaa vaakaa puolelta toiselle. Tuhlattu pari euroa saa valilla pelihousujen repimisen partaalle, kun niinkin yksinkertainen asia kuin auringonpaiste voi korjata kaiken ja tuoda euforian takaisin pieneen mieleen. Ensimmaiset paivat Thaimaassa karsin edelleen lievasta kaipuusta takaisin kotiin. Pistin Bangkokin Khao San Roadilla vaatteeni uuteen uskoon. 4 kuukautta paalla olleista rievuista suurin osa jouti jo roskakoriin. Khao Sanilta loytyi muutenkin reissaajalle ihan kaikkea mahdollista erittain sopuisaan hintaan. Alue tunnetaankin backpackerien keskuudessa ehka paremmin kuin mikaan muu Kaakkois-Aasiassa.

Bangkokissa jouduin tekemaan visiitin sairaalassa, mutta en siita syysta etta mikaan olisi ollut pielessa. Uuden-Seelannin tyoviisumia varten jouduin todistamaan, etta en kanna tuberkuloosia oltuani korkean riskin maissa viimeisina vuosina enemman kuin sallitun ajan. Bumrungrad Internationalissa ottamani keuhkorontgen ei ollut hinnalla pilattu siita huolimatta, etta sairaala oli kuin viiden tahden hotelli. Palvelu oli erinomaista, kaikki oli todella siistia ja sairaalan sisalta loytyi mm. McDonald’s ja Starbucks. Vietyani rontgenin NZ immigrationiin, paatin perehtya paremmin kovasti kehutun sushin maailmaan. Useampi kaverini on sushia hehkuttanut, mutta itse olen sen suhteen viela kovin untuvikko. Loysin sushibuffetin, jossa n. 5 euron hintaan sai syoda niin paljon kuin vatsa vetaa. Eteen tuotiin soppakattila, johon sai poimia tauotta pyorivalta liukuhihnalta kaikkea mahdollista vihanneksista ja sienista simpukoihin ja erilaisiin lihoihin. Mulla ei ollut hajuakaan mitka ruoista oli tarkoitus syoda raakana ja mitka keittaa, joten heitin kiehuvaan pyttyyn kaiken vahankaan epailyttavan nakoisen. Arvata saattaa, etta reissu ei em. syysta ollut kulinaarinen elamys. Voin lahtea Suomessa mukaanne sushille, jos maksatte annokseni. Ei enaa arpapelia.
Kerrotaan nyt kuitenkin jotain vatsanvaanteistani ja siina sivussa aasialaisesta vessakulttuurista. Pakkini oli sekaisin lahestulkoon koko kuukaudenkestaneen Thaimaan visiittini ajan ja asiaa ei helpottanut se, etta suurin osa aasialaisista vessoista (lukuunottamatta turistikohteita ja parempia hotelleja) on ns. kyykkymallia. Vessapaperia ei ole ellet itse kanna mukana, joten berberi huuhdellaan yleensa vasemmalla kadella huljutellen. JOS jostain sattuu joskus loytamaan lansimaalaisen ponton, on siina usein likaiset kenganjaljet koristamassa pytynreunusta, aasialaiset kun ovat tottuneet paastamaan varpusparven ilmoille erilaisessa asennossa. Kuljin rautakiskoja pitkin etelaan Surat Thaniin matkallani kohti Koh Phangania. Samaisella rautatiella sattui muutamaa paivaa myohemmin ihmishenkia vaatinut junaturma. Taas menin karkuun onnettomuuksia pienella etumatkalla.

Koh Phanganilla lyottaydyin samassa resortissa olevien ruotsalaisten porukkaan ja lahdettiin yhdessa juhlimaan full moon partya. Odotin innolla bilettamista pitkasta aikaa, mutta taydenkuunbileet olivat aikamoinen pettymys. Isot kemut olivat kyseessa, siita ei mihkaan paase! Jopa hiljaisen kauden aikana Haad Rinin rannalla oli n. 10 000 ihmista ympari maailmaa amparit kourissa heilumassa auringonnousuun asti. Osa ei selvinnyt loppuun asti vaan hyytyi rantahiekkaan yhdenyon rakkauden kainaloon. Hukkasin kaverini vakijoukkoon jossain vaiheessa yota ja paadyin odottelemaan nousevaa aurinkoa vetta horppien. Katselin vieresta, kun ihmiset uivat rantavedessa, toisten virtsatessa parin metrin paassa vieressa. Aurinko nousi ja mina maksoin itseni kipeaksi taksikyydista takaisin resortille saaren toiselle puolelle. Paskat bileet! Liikaa ihmisia, liian vahan tuttuja ihmisia, liian vahan alkoholia veressa ja liian koneellista musiikkia minun makuun. Suurin osa varmasti viihtyi, en tuomitse! Joku tykkaa aidista, toinen tyttaresta. Phanganilla tapasin myos pariin otteeseen eri resortissa yopyneet kaverini Heinolasta, Mikon ja Tuomaksen. Kaytiin yhdessa kiertelemassa saarta skoottereiden kanssa ja voivoteltiin Tuomaksen vesikelloille palanutta selkaa. Tarjouduin myos viemaan skootterilla huonovointisen ruotsipojan sairaalaan tarkastettavaksi. Muistutin malarian riskista ja kehoitin kaymaan varmistamassa asian. Syyksi paljastui Kristofferin umpilisake, joka oli poksahtamassa ja pian miesta vietiin Koh Samuille leikattavaksi. Kristoffer kiitteli kovasti jalkeenpain ja sanoi, etta olisi todennakoisesti jaanyt resortin sankyyn odottamaan parempaa oloa ellen olisi painostanut lahtemaan mukaani klinikalle. Tuomas ja Mikko lahtivat kaymaan Malesiassa, ruotsalaiset lahtivat Kristofferin mukana Samuille ja mina siirryin viereiselle Koh Taon saarelle, joka tunnetaan sukeltajien mekkana.

Taokaan ei allekirjoittanutta erityisemmin savayttanyt. Pihtaillessani budjettini kanssa halusin menna sukeltamaan vain yhtena paivana ja valitsin siksi alueen parhaaksi luokitellun sukelluskohteen, Sail Rockin. Olihan se ihan hieno, mutta odotukseni olivat huomattavasti korkeammalla kaiken Taon hypettamisen vuoksi. (Tuntuu, etta Borneon Sipadanilla suorittamieni sukellusten jalkeen on vaikea enaa savahtaa ihan pienesta.) Taolla kay ennenkaikkea ihmisia suorittamassa sukelluskursseja, koska se tunnetaan maailman halvimpana paikkana sertifikaatin hankkimiseen. Saarelta loytyy mm. suomalaisten pitama Koh Tao Divers. Kavin kuitenkin itse sukeltamassa Good Time Adventuresin kanssa, joka on saaren ainoa dive center, joka ei opeta ollenkaan alkeiskursseja. Kolmen eri maalaisen seikkailijan (kaikki mm. Irakissa olleita ex-sotilaita) pyorittama pulju jarjestaa sukeltamisen lisaksi kiipeilya, kalliohyppyja jne. Matkalla sail rockille meinasi osalla porukastamme menna kusi sukkaan pienen veneen ajaessa taytta hookia metrisessa aallokossa. Oltiin kaikki jo markia ennenkuin paastiin perille ja hypattiin veteen. Sukelluksen kohokohdat olivat ns. chimney eli savupiippu ja suurin koskaan nakemamme mureena. Chimney oli pystysuora tunneli, jota pitkin voi sukeltaa. Sail Rock on vanha vedenalainen tulivuori ja chimney yksi sen purkausaukoista. Nakemamme mureena oli OIKEASTI iso. Mureenoita harvemmin nakee kokonaan, koska ne yleensa aina lymyavat kivien raoissa niin, etta vain paa nakyy, mutta paan koosta paatellen kokoa otuksella oli parisen metria. Kyseinen yksilo oli myos satoja sukelluksia tehneen divemasterimme suurin koskaan nakema.

Muuten aika Taolla meni vuokraskootterilla eri rantoja ja snorklauspaikkoja etsien. Kavin suomalaisen Inkan kanssa snorklaamassa Ao Leukissa, jossa vedessa parveili myos pienia, noin metrisia haita. Harmittomat hainpoikaset vetivat veteen paljon vakea maskien ja snorkkeleiden kanssa. Lahes joka ilta oli tarjolla erilaisia rantabileita, joihin olennaisena osana kuuluvat rannalla liekehtivia Poi:ta ja keppeja heiluttelevat paikalliset tatuoidut Ranta-Romeot. Taitavia kieltamatta olivat, mutta ajoittain meno naytti jokseenkin turhan vaaralliselta liekehtivien pallojen lentaessa yleison sekaan tai niiden pyoriessa tanssilattialla. Oisin varmasti eri mielta tastakin asiasta, jollen olisi ollut paikalla selvinpain.
Taollakin paasin leikkimaan pelastavaa enkelia! Samalla sukellusreissulla ollut israelilainen Boris seurasi tyttoystavansa kanssa minua ja Inkaa pienen matkan paassa perassa vuokramonkijalla tavattuamme heidat sattumalta edellisessa risteyksessa. Jyrkan alamaen jalkeen kuulin takaa epamaaraisia huutoja ja arvasin, etta kyseessa oli Boris ja hanen tyttoystavansa. Parkkeerasin skootterin tienposkeen ja juoksin katsomaan mita oli tapahtunut. Monkija oli suistunut tielta ja vierinyt jyrkkaa piennarta pitkin alas metsikkoon. Seka Boris, etta tytto olivat monkijan alla jumissa, Boris verissa pain ja tytto hysteerisena itkien. Onnistuin punnertamaan monkijan pois heidan paaltaan ja auttamaan heidat jaloilleen. Tytto sailyi lahes vammoitta (kyparan ansiosta, jota Taolla ei kayta oikeastaan kukaan!!!) mutta Boriksen polvi oli ottanut pahasti osumaa. Pysaytettiin seuraava ohimeneva auto ja saatiin lopulta hinattua monkijakin takaisin tielle. Rikkoutunut monkija tiensivuun, Boris ja tytto auton kyydissa klinikalle tarkastettavaksi. Taas oli onni matkassa kuullessani ulosajon, silla monkijaa tai sen kuskeja ei notkosta tielle nakynyt. He olisivat voineet olla tunteja jumissa ennenkuin heidat olisi joku toinen onnekas loytanyt. Kylvanko tuhoa ja onnettomuuksia ymparilleni? Jatkuvasti ymparilla sattuu ja tapahtuu, mutta tahan mennessa olen selvinnyt itse lahes taysin ongelmitta. Kopkop.

Kyllastyin Thaimaan lahden huonoihin keleihin ja paatin vaihtaa rannikkoa. Philippiineilla riehunut taifuuni vaikutti keleihin Thaimaassa asti ja nain aurinkoa harvoin Phanganilla tai Taolla ollessani. Suuntasin Krabiin, jossa piti olla sadekausi meneillaan, mutta heti perille saapuessa minua tervehti pilveton taivas! Krabilla ei ole ongelma tormata suomalaisiin tai suomalaisuuteen. Useiden ravintoloiden ruokalistat ovat “suomeksi” ja paikalliset myos huutelevat millon mitakin “suomeksi” ohikulkijoille (joista iso osa on suomalaisia).

Ensimmaisen paivan vietin hostellilla tapaamani ruotsalaisen Lisan, chilelaisen Juanin ja israelilaisen Jerezin kanssa alueen rantoja kiertaen, mutta illalla saatiin taas Malesiasta palanneet Mikko ja Tuomas seuraamme. Illalla otettiin olutta rannalla auringonlaskussa, soiteltiin kitaraa, lauleltiin ja oltiin iloisia yhdessa. Seuraavana paivana ollessani rannalla jouduin taas apinoiden vihan kohteeksi (varastivat siis minulta aikaisemmin Malesiassa puhelimen) yhden purressa minua. Rabieksen kanssa ei ole leikkiminen, siihen kun kuolee 99.99% todennakoisyydella. Tein siis ihan jarkiratkaisun mennessani ottamaan rokotuksen klinikalle, jonka laakari tiesi suomalaisten matkavakuutusten olevan maailman parhaimmistoa. Aiti oli huolissaan viimeisen 4 kuukauden aikana huonosti nukkuneesta ja syoneesta pojastaan ja lupasi tarjota rahallista tukea, jos lupauduin ottamaan viikon loman reissaamisesta Tuomaksen ja Mikon kanssa : ) Kaytannossa tama tarkoitti siis ruokavalion koostumista jostain muusta kuin riisista ja nuudeleista, seka yopymista hotelleissa. Valehtelisin jos vaittaisin, ettei tuntunut oudolta (mutta samalla myos mukavalta) vaihtelulta.

Mikon isoveli Ville saapui myos Suomesta lomailemaan seuraavana paivana ja liittyi seuraamme. Tehtiin yhden paivan venereissu Phi Phi-saarille, joiden vaitetaan olevan maisemien puolesta eraita maailman kauneimmista. Pienemmalla Phi Phi:lla sijaitsevalla Maya Beachilla kuvattiin mm. Leonardo Di Caprion tahdittama The Beach elokuva, joka valitettavasti teki rannasta valtavan turistirysan. Rannalla oli juuri ja juuri tilaa veneellemme ja koko rantahiekka oli taynna kamera kourassa samoilevia turisteja. Eika ranta itsessaan edes ollut kovin kummoinen. Tulevat Thaimaan lomailijat, pienena vinkkina: jattakaa ihan suosiolla kyseinen ranta valista! Pidettiin kuitenkin Phi Phi:n maisemista ja mahdollisuuksista muuten, joten siirryttiin seuraavana paivana tavaroinemme sinne.

Muutaman paivan “loma” Phi Phi:lla oli juuri sita mita kaipasin…tietamattani. Sain viettaa aikaa entuudestaan tuttujen ihmisten parissa, jattaa ohjelman suunnittelun vaihteeksi jonkun muun harteille ja vaihtaa vapaalle! Ensimmainen paiva Phi Phi:lla meni tosin sangyn pohjalla ja yo vessassa juostessa vatsataudin kourissa, mutta tein ihmeparantumisen seuraavana paivana. Luvassa oli paljon rantahiekan tamppaamista musiikin tahtiin bilettamisen merkeissa! Voi kuinka hyvalta tuntuikaan taas huomata mita juhliminen voi parhaimmillaan olla! Tahtitaivaan alla rantahiekassa paljain varpain hyppiminen voittaa nuhjuiset yokerhot 47-0, vaikka Tampereen Rumaa usein ikavoinkin! Black Eyed Peasin I gotta Feelingista on muodostunut minulle taman reissun kulminoiva veisu. Muu viihde Phi Phi:lla oli mm. humalaisten lankkareiden tappelujen katsomista - nyrkkeilykehassa hanskat kadessa tosin. Eras Phi Phi:n baareista jarjestaa Muay Thai-naytosmatseja ja lupaa jokaiselle kehaan astuvalle ilmaisen amparillisen viinaa. Huomattavasti mukavampi katsoa rehellista tuomarin kontrolloimaa vaantoa kehassa suojien kanssa kun verissapain vaantamista snagarin jonossa! Ottelijoiden promillemaarat oli luettavissa lyontien ja potkujen tarkkuudesta. Oltiin suurin osa oista Phi Phi:n asutuskeskuksessa, mutta mentiin yhdeksi yoksi hiljaiselle rannalle, jossa meidan lisaksi asusteli vain kourallinen ihmisia. Tuomaksen ja Mikon kanssa urheiltiin huolella koittaessamme paasta snorklaamaan valjemmille vesille merisiilien kansoittamista rantavesista laskuveden aikaan. Jokainen askel oli harkittava tarkkaan ja ajoittain vetta oli uidessa niin matalalti etta vatsa piti vetaa sisaan valttyakseen pistoilta. Lystia oli ja Mikkoa lukuunottamatta pistoilta valtyttiin! Kyllastyttyamme rantalenttikseen ja snorklailuun, suunnattiin takaisin muiden ihmisten pariin. Innostuttiin Tuomaksen kanssa vahan liikaa taas biletyksesta ja ostettiin yhdessa 10 litran ampari paikallista mikstuuraa normaalien n. 2 litran pyttyjen sijaan. Ilmeisesti oltiin nahtavyys, koska ihmiset vaativat paasta samoihin kuviin kanssamme :P “Now that’s what I call a bucket!” Viimeisena paivana Phi Phi:lla ostin jongloorauspallot ajan tappamiseksi ja leikin gibbonin kanssa niilla.

Seuraavaksi otettiin lautta Phukettiin, josta minun lennon oli tarkoitus lahteva seuraavana paivana takaisin Malesiaan. Jonkun vaarinkasityksen vuoksi maksamiamme hotellihuoneita ei ollut vapaana ja meidat onnettomat pistettiin vapaana olevaan sviitintapaiseen. 2 makuuhuonetta, 2 kylpyhuonetta, 3 telkkaria, baaritiski ja n. 100 neliota. Uskottavuuteni budjettimatkaajana oli viikon lomailun jalkeen helisemassa! Ei vaan…maksoimme kuitenkin kaikesta tasta vain n. 15 euroa/naama. Jatin toiset suomipojat nauttimaan hotellista ja lensin taas kerran Kuala Lumpuriin.

Malesian MotoGP oli Sepangin F1-radalla 25.10 ja lippujen ollessa n. 15 kertaa halvemmat kuin aikaisemmin talla kaudella Barcelonassa, en malttanut jattaa kisaa valista. Sain houkuteltua Essin mukaan ja todistimme yhdessa maaliviivalla palkintokoroketta vastapaata, kun Valentino Rossi juhli varmistunutta 9. maailmanmestaruuttaan. Kisassa ollessa jo melkein unohti, etta oli Aasiassa, mutta poislahtiessa se taas palasi mieleen. Suurin osa tuhansista ihmisista lahti samaan aikaan pois radalta ja ilmaan minkaanlaisia liikennejarjestelyja meininki oli aika kaoottista. Odotettiin pari tuntia pelkastaan sita, etta ensimmaiset bussit paasivat ruuhkan lapi alueelle, lahemmas toiset pari tuntia sita, etta mahduttiin johonkin bussiin. Samana iltana oli viela tarkoitus jatkaa Kuala Lumpurista lumuttiin. Tiedossa oli, etta nukkumaanmeno venyisi aamuyon tunneille. Vietin Lumutissa taas pari paivaa, nyt flunssan kourissa ja katsoin mainion elokuvan nimelta The Notebook. Tasta romanttisesta elokuvasta olen kuullut jopa useimpien “minahan en mitaa lassynlassyn-leffoja kato!”-poikien/miesten pitavan. Suosittelen siis lampimasti!

Jatin Malesian ja Essin taakseni yobussissa ja suuntasin Aasian lansimaalaisimpaan maahan eli Singaporeen pariksi paivaksi odottelemaan Australian lentoa. Rajalla olin taas kerran ripulissa. Olin lahella korottaa aantani passivirkailijalle hanen tutkiessa passiani mikroskoopilla siina vaiheessa, kun lusikallinen oli jo melkein housussa! Yolla en bussissa saanut silmaystakaan unta minulle loistavina kaupatuista unilaakkeista huolimatta ja saavuttuani perille Singaporeen aamuyolla, hostellit olivat kiinni. Tiesin Singaporen olevan yksi maailman turvallisimmista maista ja nukuin kadulla hostellin edustalla aamuyhdeksaan asti, jolloin ovet aukesivat. Parissa paivassa en ihmeita Singaporessa ehtinyt ja kaupungilla kavelyn lisaksi kavin oikeastaan vain elaintarhassa. En tykkaa yleensa nahda elaimia aitauksissa, mutta Singaporen elaintarhan sanotaan olevan yksi maailman parhaista. Mieleenpainuvimmat elikot olivat jattilaislento-oravat suhahdellessaan ihmisten paiden yli; valkoiset, sinisilmaiset tiikerit, slow loris ja mandrilli. Googlatkaa lisaa infoa. Saaliksi kavi katsoa samaa reittia jatkuvasti elamaan kyllastyneen nakoisena kulkevaa jaakarhua.

Hyppasin illalla koneeseen hymyssa suin ja jatin taakseni Aasian mantereen 4,5 kuukauden jalkeen. Aasia tarjosi paljon unohtumattomia kokemuksia ja mieleen jai tuhat ja yksi muistoa, mutta ajatus uudesta mantereesta oli se mika teki minut onnelliseksi. Olin jo kyllastynyt Aasialaisen ruoan tuoksuun. Tahan mennessa minua oli luultu seka paikallisten, etta muiden reissaajien toimesta mm. israelilaiseksi, englantilaiseksi, amerikkalaiseksi, kanadalaiseksi, ruotsalaiseksi, norjalaiseksi, saksalaiseksi, brasilialaiseksi, hollantilaiseksi, australialaiseksi ja uusi-seelantilaiseksi, mutta ei KERTAAKAAN suomalaiseksi. Monille ihmisille olin ensimmainen heidan tapaamansa suomalainen.

PS. Tama teksti sisalsi 2293 sanaa, reilusti enemman kuin yksikaan kirjoittamani kouluessee. Piakkoin asiaa Australiasta, joka myos jai jo taakse. Nyt siis jo maaranpaassani Uudessa-Seelannissa tyonhaussa.
Seuraavassa taas linkkeja uusiin lisaamiini kuviin Malesiasta, Indonesiasta ja Thaimaasta.

Malesia: http://www.facebook.com/album.php?aid=115364&id=580929824&l=f65568a15a
Indonesia: http://www.facebook.com/album.php?aid=115462&id=580929824&l=22440279a2
Thaimaa: http://www.facebook.com/album.php?aid=96644&id=580929824&l=7d63953053