Kotia kohti - Hong Kong ja Kiina

Anteeksi saamattomuuteni, kärsin luomisen tuskasta. Palasin Suomeen jo vappuaattona, mutta nauttiessani olemisen siedettävästä keveydestä kotonani Heinolassa, en ole saanut aikaiseksi istua koneen ääreen kirjailemaan viimeisiksi jääneitä kokemuksiani matkaltani. Lupailin kuitenkin jo useammalle ihmiselle, että kauan ei tarvitse enää odottaa. Kirjotan parissa osassa loppumatkan kokemukset, koska jopa osiin jaettuna tekstit ovat jo tutuksi tulleeseen tyyliin piiiiiitkiä!

Hong Kong

Lennettyäni useamman stopin kautta (säästösyistä) Uudesta-Seelannista Hong Kongiin, aloitin hitaan "maanpäällisen" kotimatkani, jonka oli tarkoitus kulkea kiskoja pitkin Kiinan, Mongolian ja Venäjän kautta aina Suomeen asti. Hiljaisen NZ:n jälkeen voisin väittää taas kokeneeni jonkinasteisen kulttuurishokin Hong Kongiin saapuessani. Aasian väenpaljous oli muutamassa kuukaudessa ehtinyt unohtua, mutta Hong Kongia pahempaan pesäkkeeseen en ollut vielä missään törmännyt. Pahimpiin ruuhka-aikoihin jopa kävellen oli hankaluuksia päästä eteenpäin ilman kyynärpäiden heilutusta. Alunperin en ollut edes suunnitellut pysähdystä Hong Kongissa, mutta koska Kiinan viisumin anominen oli sitä kautta huomattavasti helpompaa kuin Uudesta-Seelannista käsin ja koska sinne myös lensi halvemmalla kuin Kiinan kaupunkeihin, se oli kaikinpuolin järkevää. Marssin jo ensimmäisenä päivänä anomaan viisumia ja huomasin, etten ole asialla yksin. Jono jatkui rakennuksen ulkopuolelle n. 50 metrin verran, mutta veti kuitenkin yllättävän nopeasti. Viisumin käsittelyä oli odoteltava lähemmäs viikon verran, josta pankkitilini ei ollut mielissään. Odotin jo innolla halvempaan Kiinaan pääsemistä.

Pahin shokki oli ilmansaasteet. Sinistä taivasta en nähny viikon aikana kertaakaan ja jopa Kowloonista Hong Kong Islandille (max. 2km) katsoessa tuntui useana päivänä siltä, kuin olisi katsonut maisemaa harmaa huntu silmillään. Majotuin Kowloonin halvimpaan ja pahamaineisimpaan (jonka kuulin jälkeenpäin) hostellikompleksiin Chungking Mansions:iin, jota en suosittele kenellekään. Neljän hengen dormit olivat niin pieniä, että huoneessa oli hankala liikkua samaan aikaan toisen ihmisen kanssa ja bedbugsit aiheuttivat taas kirjavuutta iholla.

Hong Kong Islandilla järjestetään joka ilta kahdeksalta valo- ja ääninäytös, jossa kaupungin pilvenpiirtäjät useamman kilometrin matkalla välkehtivät musiikin tahtiin. Shown mittakaavaa on vaikea tajuta, ennenkuin kävelee itse katutasolla pilvenpiirtäjien viidakossa. Järjestin itselleni paikallista seuraa yhteisen suomalaisen tutun kautta vierailulle massiiviselle usean sadan tonnin painoiselle bronssiselle buddha-patsaalle, josta olisi auennut upeat maisemat jos näkyvyyttä olisi ollut nimeksikään. Kiersimme kahden HK:laisen ja yhden korealaisen tytön, sekä yhden brittipojan kanssa kalastajakylän, joka oli muistutus siitä millainen Hong Kongin nykyinen urbaani viidakko oli alkujaan ollut. Haave oli nähdä vaaleanpunaisia delfiinejä ja haaveeksi se myös jäi. Niitä kuitenkin on oikeasti olemassa, kyseessä ei ole urbaanin viidakon urbaani legenda. Opin muuten avaruusmuseossa, että vuosikymmeniä sitten aurinkokuntamme kaukaisimpia planeettoja tutkivien Voyager-luotainten mukaan laitettiin mm. tervehdyksiä kymmenillä eri kielillä, tietoa telluksestamme ja klassista musiikkiia. Kaikki nämä sen vuoksi, että jos/kun luotaimet joskus tuhansien tai miljoonien vuosien päästä päätyvät toisten sivilisaatioiden käsiin, he voivat lopettaa arvailun onko (oliko?) elämää heidän planeettansa ulkopuolella,

Ennen siirtymistä Kiinan puolelle kävin vielä katsomassa laukkakilpailuja, jotka ovat Hong Kongissa seuratuin urheilulaji. Niinkuin jo aikaisemmissa teksteissä on käynyt ilmi, aasialaiset ovat innokkaita vedonlyöjiä ja arvata saattaa millainen kuhina laukkaratojen luukuilla käy. Säästelin kuitenkin omia vähäisiä pelimerkkejäni ja tyydyin vain katsomaan myöhäisillan kilpailuja muutaman lähdön verran. En ole vielä New Yorkissa käynyt, mutta voisin kuvitella Hong Kongin olevan sielultaan idän vastine Isolle Omenalle. Shoppailijalle tai bilehileelle kyseinen metropoli on varmasti paratiisi, mutta kaltaiselleni luontoihmiselle kaupunki oli liian iso, kiireinen ja saasteinen - kaikesta huolimatta näkemisen arvoinen.

Kiina

Hong Kongista alkoi tosiaan hidas matkani raiteilla, joka tulisi lopulta päättymään Helsinkiin. Kiinan viisumin saatuani ylitin rajan Shenzheniin, jossa vain hyppäsin Shanghaihin vievään junaan. Shanghaissa oli luvassa tuttuja ihmisiä ja ilmainen majoitus. Vietnamissa viime vuoden puolella tapaamani Uruguaylainen pariskunta Alvaro ja Silvana ovat asuneet Shanghaissa nyt parisen vuotta. Hypättyäni helteisessä Hong Kongissa junaan shortseissa ja t-paidassa, sain Shanghaihin saavuttuani vielä normaalia enemmän hölmistyneitä katseita, kun junan saapuessa asemalle ulkona oli +4°C lämmintä. Kiinassa kun siis länsimaalaisten on muutenkin vaikea välttyä tuijotukselta. Silvana oli asemalla vastassa ja saattoi minut heidän 34. kerroksessa sijaitsevaan huoneistoonsa. Väenpaljoudesta kertoo jotain se, että heidän "taloyhtiössään" asuu n. 100 000 ihmistä. Suomalaisiin tupla- tai triplaikkunoihin tottuneelle huoneistossa oli aivan jäätävän kylmä, koska ulkonakin kevät teki vasta tuloaan.

Vietettyäni elämää tienpäällä usean kuukauden ajan nauttien matkalaisen ajanvietteistä, Alvaron Playstation 3 osui oikeaan saumaan. Yöunet jäivät lyhyiksi pelatessamme F1-simulaattorilla pikkutunneille asti useampana päivänä. Shanghain F1-kisa oli oven takana ja kisaliput omaava Alvaro odotti tapahtumaa kuin pikkupoika lauantaipussin autokarkkeja. Kävimme ajamassa formularadan naapurissa Kartingia, jossa suomalainen metsien mies näytti latinolle miten sitä rattia käännetään! Taksikuskimme ei englantia osannut, mutta Alvaron kertoessa, että olen Suomesta, sain vastaukseksi "Kimi, Kimi!". Shanghain metroissa pyörii TV-mainoksia ja uutisia ja olin vetästä katkarapukeksit väärään kurkkuun kun ruudussa heilui Suomenliput, punapäinen presidenttimme ja naisten suosiossa oleva pääministerimme. Ilmeisesti Presidentinlinnassa oli sillä hetkellä Kiinan edustus valtionvierailulla.

Rekisteröityessämme poliisiasemalle saapuessani kaupunkiin törmäsimme kielimuuriin, vaikka mukana oli Kiinaa sujuvasti puhuva Silvana. Poliisivirkailijan tutkiessa passiani omassa kädessään, hän kysyi mistä maasta olen kotosin. Valtaosa kiinalaisista ei osaa sanaakaan englantia tai ymmärrä roomalaisia aakkosia. Vaikka lahjonta on kiellettyä Kiinassa siinä missä muuallakin, sitä varten on olemassa ihan omanlaisensa punaiset kirjekuoret.

Shanghain maailmannäyttely (Expo) oli parin kuukauden päässä ja koko kaupunkia pistettiin uuteen uskoon vierailevaa maailmaa varten. Budjetin huhuttiin olevan suurempi kuin Pekingin Olympialaisissa 2008, jossa ei myöskään liiemmin pihtailtu. Shanghai on Kiinan rikkain kaupunki ja se näkyi myös katukuvassa, etenkin uudella kaupallisen keskuksen alueella Pudongissa, joka nousi pystyyn muutamassa vuodessa. En ollut perehtynyt Shanghain nähtävyyksiin etukäteen ja ostin lipun yli 400-metriseen Jin Mao-torniin, jonka huipulle saavuttuani huomasin kuitenkin pettyneenä, että vieressä tönötti vielä korkeampi pullonkorkinavaajan mallinen rakennus. 492-metrinen Shanghai World Financial Center ei ole maailman korkein rakennelma, mutta 474 metrin korkeudessa oleva näköalatasanne on maailman korkein. Rakennuksessa on 91 hissiä ja minut ylös kuljettanut oli sisältä jotenkin Appleä-henkinen. Vähän kuin suuri Ipod olisi sisäänsä nielaissut. 474 metrissä pääsee kaiken kukkuraksi seisomaan lasisella lattialla, allaan PALJON tyhjää. Rakennusprojektien suuruudesta kertoo se, että korkeuksista bongasin viereisellä työmaalla samanaikaisesti 39 betonirekkaa, nähden vain n. puolet koko työmaan alueesta. Viereen oli kuulemma nousemassa taas korkeampi rakennus, mutta Dubaissa sijaitsevan Burj Khalifan 828 metriin tuskin päästään. Joku roti tohon touhuun!

Shanghaista mukaan tarttui bambusaksofoni, jollaiseen en ole vielä muualla maailmassa törmännyt. Nokkahuilun näköisen halvan tekeleen ääni on maallikon korvaan ihan kuin saksofonissa. Olen kotona koittanut pari kertaa tarttua soittimeen, mutta koiramme vihatessa sen ääntä, haukkumisen yli ei juurikaan kuule omaa "soittoaan". Kun oli aika jättää Shanghai taakse, tein sen tyylillä. Juoksin minkä jaloistani pääsin rinkan ja reppuni kanssa rautatieaseman (joissa Kiinassa väkeä on ruuhkaksi asti jopa ulkopuolella) poikki läpivalaisuja lukuunottamatta, ryskytin jo suljettuja laiturin ovia ja kiipeilin aitojen ylitse ehtiäkseni junaan hiestä märkänä n. minuutin ennen sen lähtöä. Kaikki tämä siksi, että istuin Alvaron toimistolla lisäämässä kuviani Facebookkiin odotettua kauemmin, muualla kun se ei ollut internetin sensuurin vuoksi mahdollista.

Saavuttuani Xi'an:iin, hostellin henkilökunta ei halunnut millään uskoa, että en ole Thomas Hollannista. Minun piti näyttää passia todistaakseni, että olen Antti Suomesta. Alun kommelluksista huolimatta hostellini Xi'an:issa oli kuitenkin mahtavaa vastinetta rahalle. Xi'an ei ollut matkan varrella Shanghaista Pekingiin, mutta on kulttuurihistoriallisesti kenties Kiinan tärkein kaupunki. Xi'an perustettiin 202 eaa. ja se oli Kiinan pääkaupunki 13 eri dynastian ajan ja sieltä löytyy mm. maailmanlaajuisesti tunnettu kahdeksantuhannen aidonkokoisen sotilaan ja hevosen Terrakotta-armeija. Alue löytyi sattumalta kaivon paikkaa etsiessä vuonna 1974, mutta kaivaukset ovat edelleen kesken. Xi'an on monen miljoonan asukkaan kaupunki, mutta keskustan ympäri kiertävää vajaan 14 kilometrin mittaista vuosisatoja vanhaa muuria kävelemällä tai pyöräilemällä saa hyvän käsityksen kaupungin muinaisesta luonteesta.

Hostelliltani olisi ollut tarjolla päiväreissu uhanalaisten eläinten suojelukeskukseen, mutta muutaman euron säästääkseni ja ehkä myös seikkailu taka-ajatuksena päätin päästä perille itse. Sain hostellilta vain kiinaksi kirjoitetun paperilapun, jossa luki pikkukaupungin nimi, jossa keskus sijaitsi. Jouduin ongelmiin jo ruuhkaisella bussiasemalla lähtöpäässä, jossa minulle myytiin väärä lippu. Ilman yhteistä kieltä onnistuin kuitenkin saamaan viimein oikean lipun ja pääsin matkaan. Täyteen ahdettu bussi oli lopulta perillä vasta iltapäivällä ruuhkien vuoksi ja olin jo asennoitunut siihen, että viettäisin yöni kaupungissa josta tuskin löytyisi yhtään englantia ymmärtävää ihmistä. Yksin liikkeellä oleminen alkoi tuntua tässä vaiheessa virheeltä, sillä aikatauluissa ei ollut liiemmin pelivaraa ostettuani jo lipun seuraavalle päivälle Pekingin junaan. Luotin kuitenkin siihen, että asiat lopulta järjestyisivät. Löysin keskuksen Pandan kuvaa ihmisille näyttämällä. Eläinten olot keskuksessa oli niin ankeat, että pahaa teki. En kuitenkaan voinut välttyä hymyltä, kun pääsin näkemään Pandoja lähietäisyydeltä. Nämä karhut omaavat joitain jopa ihmismäisiä piirteitä syöden istualtaan käsiään käyttäen ja pitäen poikasia sylissään. Erotuin joukosta ainoana länsimaalaisena ja keskuksessa perheineen vierailulla ollut kiinalaisnainen tuli yllätyksekseni testaamaan kielitaitoaan kanssani. Kiertelin äidin, 10-vuotiaan pojan ja isoisän kanssa aikani keskuksessa, kunnes perhe oli lähdössä pois. Perhe oli myös Xi'an:sta ja kysyin heiltä neuvoa päästäkseni takaisin 80 kilometrin päähän. Heidän autollaan oli odottamassa isä ja isoäiti ja auto oli täynnä, mutta he tarjosivat kyytiä, jos vain neljäs paikka takapenkillä kelpaisi minulle. Olin niin helpottunut kyydin järjestymisestä, että olisin voinut matkustaa jopa auton katolla.

He eivät tienneet Suomesta juuri mitään ja minä kerroin mitä osasin. Perille päästyämme he kutsuivat minut kotiinsa, jossa asui koko perhe isovanhempia myöten. Hyvin toimeentulevan perheen koti oli sisustukseltaan yllättävän länsimaalainen. Pelasin pingistä perheen pojan kanssa ja kuten arvata saattoi, sain huolella pataani ja poika kyllästyi nopeasti. Jätimme isovanhemmat kotiin ja lähdimme katsomaan Big Wild Goose-Pagodalle illalla alkavaa suihkulähdenäytöstä, joka oli taas mittasuhteiltaan jotain aivan käsittämätöntä. Näytöksen jälkeen perhe vei minut vielä syömään ja vaati, että saa tarjota aterian, koska olen heidän vieraansa. Hämmästelimme maidemme eroja ja opin, että toisen lapsen saaminen maksaa paikkakunnasta riippuen perheelle sievoisen summan. Xi'an:ssa toisen lapsen pitämisestä joutuu valtiolle maksamaan n. 9000 euroa. Jotain on tehtävä jo nyt räjähdysmäisen väestönkasvun hillitsemiseksi. Perhe ajoi minut lopulta hostellin ovelle asti ja kiitteli minua sanoin: "This is very happy day for us." Olin tietysti kiitollinen kaikesta siitä mitä perhe vuokseni teki, mutta myös heille tämä oli ikimuistoinen mahdollisuus tutustua länsimaalaiseen ihmiseen, joita Kiinassa näkee vain marginaalisia määriä. Menin nukkumaan onnesta soikeana, enkä ollut uskoa kuinka hieno päivästä loppujen lopuksi muodostui alun vaikeuksien jälkeen.

Sain Pekingin yöjunaan vain istumapaikan ja sorruin ennakkoluuloihin olettaessani, että kukaan kiinalaisen näköisistä ihmisistä junassa ei osaisi englantia. Vastapäätäni istuvat nuoret kuitenkin puhuivat yllätyksekseni keskenään englantia ja selvisi, että he ovat singaporelaisia opiskelijoita. Tiesin, ettei istumapaikalla nukkumisesta tulisi mitään ja otin kaiken irti tilaisuudesta puhua englantia, maassa missä se on harvinaista herkkua.

Pekingin suhteen oli lupa odottaa paljon ja aikaakin minulle siunaantui, sillä juna Mongoliaan lähtisi vasta viikon päästä. Mongolian suurlähetystössä viisumia hakiessani törmäsin suomenruotsalaiseen pariskuntaan ja hollantilaiseen Henkiin, joista jälkimmäisen kanssa tulin taittaneeksi matkaa pidemmänkin aikaa Mongolian puolella. Vierailin Pekingin Olympiapuistossa, jonka Vesikuutio oli remotin vuoksi kiinni, mutta Linnunpesään pääsin sisälle. Molemmat ovat tajunnanräjäyttäviä arkkitehtuurisia mestariteoksia! Stadionin kentällä oli vielä talven jäljiltä lunta ja isoilla screeneilla pyöri äänien kera parhaat palat ehkä kaikkien aikojen hienoimmista (ja ainakin kalleimmista) Olympialaisista. Mm. avajais- ja päätösseremonia, Usain Boltin satasen juoksu (~70 metriä juosten, kengännauhat auki maailmanennätys rikkoen) ja Phelpsin 8 kultamitalia saivat edelleen karvat nousemaan pystyyn. Tajusin taas kuinka hienoja asioita urheilu ja olympiahenki ovat, saattaen koko maailman yhteen. (Hain fiilistä myöhemmin illalla hostellilla katsoen mm. Jukka Keskisalon Euroopanmestaruusjuoksun Mertarannan selostamana, joka on yksi hienoimpia tuntemiani urheiluhetkiä. Katsokaa Youtube:sta, jos ette ole nähneet!). Mahtavan arkkitehtuurin lisäksi kisapuisto oli alueena upea. Nähtävää riitti koko päiväksi, ihmisiä riitti ja pimeän tultua koko raitti täyttyi rullaluistelijoista, karaoke-laulajista, tanssijoista jne. Tunnelma oli ns. kohdallaan.

Suurin osa vierailee Kiinanmuurilla Badalingissa, jossa muuri on täysin restauroitu ja porukkaa ruuhkaksi asti ympäri vuoden. Menimme hostellilta parin kaverin kanssa vaeltamaan muuria pitkin 18 kilometrin matkan Jinshalingista Simataihin nähdäksemme autenttisemman osan muurista. Lähtö- ja loppupäätä oli myös siellä restauroitu, mutta suurin osa siivusta oli alkuperäisessä tilassaan. Vuodenaika oli vielä turistien suhteen hiljainen ja ajoittain olimme ainoat ihmiset näköpiirissä vuorien päällä mutkittelevalla muurilla. Vaellus oli kalliimpi kuin vierailu muurin lähemmillä osuuksilla, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen! Vaikka olimme yli 100 kilometrin päässä Pekingistä, ilmansaasteet haittasivat näkyvyyttä, mutta maisemat olivat siitä huolimatta mahtavat! Muurilla on kokonaisuudessaan mittaa lähes 9000 kilometriä, sen rakentamiseen osallistui miljoonia ihmisiä, joista myös moni tuli tiensä päähän sitä rakentaessaan. Pitkään on luultu, että Kiinanmuuri on ainoa ihmisen tekemä rakennelma joka näkyy avaruudesta, mutta maailman ensimmäinen kiinalainen taikonautti Yang Liwei kolhaisi koko miljardipäisen kansan ylpeyttä vuonna 2003 avaruudesta palattuaan. Ensimmäinen asia, joka toimittajat kysyivät oli: "Onko totta, että Kiinanmuuri näkyy avaruudesta?" Tähän Liwei vastasi ehkä hieman hätäisesti: "Ei."

"One small mistake for Yang Liwei, but a giant disappointment for the chinese."

Pekingin pakkonähtävyyksiin kuuluu myös Taivaallisen rauhan aukio, joka on ollut vuosien saatossa ajoittain kaikkea muuta kuin rauhaisa (Tiananmenin verilöyly 1989) ja Kielletty kaupunki. Alue on valtavan kokoinen ja siellä saa helposti kulutettua kokonaisen päivän. Tiananmenin aukiolta löytyy myös Maon mausoleumi, mutta se oli kiinni ollessani paikalla. Jokapäiväistä lipunlaskuseremoniaa seurasin aukiolla kuitenkin eturivistä ja isolle osalle kiinalaisista turisteista olin seremoniaa suurempi nähtävyys. Missään en ole nähnyt yhtä paljon valvontakameroita kun aukiolla. Kävin kertaalleen Henkin ja kerran Chileläisen porukan kanssa tutustumassa kaupungin yöelämään, joka ei kuitenkaan vienyt sydäntäni. Maistoin skorpioneja ja käärmettä ja vierailin akrobaattinäytöksessä toteamassa, että kyllä kiinalaiset osaa, ainakin voimistelun. Joku ei kuitenkaan mennyt putkeen kun teatteri pamahti pimeäksi kipinöiden saattelemana kesken näytöksen. Tilan täytti savu ja oppaani juoksutti minut kädestä pitäen ulos ensimmäisten joukossa, ihmisten sinkoillessa tulipalouhkan vuoksi mihin sattuu. Hetken asiaa ihmeteltyämme palasimme kuitenkin saliin ja näytös jatkui. Surmanajoa olen nähnyt Suomessakin muistaakseni jopa niin, että pari pyörää on häkissä samanaikaisesti, mutta näytöksessä niitä oli ahtaassa häkissä parhaillaan viisi. Pojat kuitenkin osasivat hommansa ja surmilta vältyttiin.

Kävin vielä lopuksi pistämässä alusvaatekertani uusiksi Silk Marketilla, jonne tuodaan busseittain turisteja tinkimään hinnoista ja josta löytyy piraattitavaraa joka lähtöön matkamuistojen lisäksi. Myyjät ovat oppineet turisteilta kieliä ympäri maailmaa ja törmäsin siellä jopa suomeen. Tinkasin itselleni äidinkielelläni kasan Björn Borgin boksereita ja lämpimän aluskerraston Mongolian ja Siperian hyisiä oloja varten.

Kiina teki ison vaikutuksen ja palaisin sinne mielelläni takaisin jonain päivänä. Kiinalaiset vaikuttavat aluksi tylyiltä ja epäkohteliailta, johtuen ihan kulttuurieroista. Syljeskely ja piereskely on täysin normaalia kaikenikäisille paikasta riippumatta ja pienillä lapsilla on housuissaan takaluukku asioiden hoitamista varten hädän yllättäessä, jopa keskellä kaupunkia. Saatuaan kuitenkin kunnon kontaktin kiinalaisiin, he ovat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Näin vain suuria kaupunkeja, mutta kova hinku olisi mennä maaseudulle luonnon helmaan ja nähdä miten valtaosa kiinalaisista edelleen elää, suurkaupunkien ulkopuolella.

Niinkuin kerroin aikaisemmin, ilmaisunvapautta Kiinassa rajoitetaan aikalailla, mutta se on pientä verrattuna siihen miten hommat toimii Pohjois-Koreassa, jonne hollantilainen kaverini lähti viikon mittaiselle "lomalle". Maahan on siis mahdollista mennä, mutta siellä käy vuosittain vain 1800-2000 länsimaalaista turistia. Oppaan kanssa on kuljettava periaatteessa käsi kädessä koko ajan, maahan ei saa viedä kirjoja, lehtiä tai videokameroita, puhelimet kerätään lentokentälle saapuessa ja luovutetaan maasta lähtiessä. Internettiä ei ole julkisessa käytössä, mutta paremmissa hotelleissa majoittuessa sinulla on lupa kirjoittaa yksi sähköpostiviesti, mutta vastausta et saa lukea. Pohjois-Korealaisilla, jotka haluavat asua kaupungeissa on käytössään vain yksi valtion kontrolloima TV-kanava ja joka huoneessa makuuhuonetta lukuunottamatta on radio, jota ei voi sulkea. Että tällä tavalla! Bastianilla oli luvassaan hieman erilainen lomamatka.