(Sallittua) Vain Laosissa.

Ahoi. Eipa se sooloilu kauaa jatkunut. Tapasin jo Hanoi-Vientiane bussissa kaks Sveitsilaista tyttoa joiden kanssa taitoin matkaa reilun viikon verran. Mutta yksinolon aikakin koittaa viela!

Hanoista lahtiessa minua heiteltiin paikasta toiseen ruuhka-aikaan skootterin selassa rinkan ja repun kanssa ilman kyparaa. Vahan meinas puntti tutista. Bussia odoteltiin porukassa ihan H. Moilasena, kunnes paastiin lopulta lahtemaan vessapaperikuorman kanssa kohti kumpuilevaa Laosia. Rajalla tuli aika pian selvaksi, mita tuleman pitaa. Viisumeita oli vaantamassa yksi mies kynttilanvalossa. Kaverille tuli kiire, kun 3 bussillista falangeja pyyhkasi rajalle samaan aikaan. Kolmen tunnin odottelun jalkeen paastiin jatkamaan matkaa, ja tuntui ihan kivalta jattaa Vietnam taakse. Taas kavi jostain syysta niin, etta juuri viimesena paivana Vietnamin ruma puoli paatti nostaa paataan ja maasta jai lopulta karvas maku suuhun. (Sama kuin Tansaniasta lahtiessa viime vuonna). Syyna tahan oli Vietnamilaisen bussimme henkilokunta, joista kukaan ei puhunut sanaakaan englantia ja mokomat kayttaytyivat ihan sikamaisesti matkustajia kohtaan. Loppukaneettina Vietnamin suhteen sanottakoon, etta allekirjoittaneen mielesta Pohjois-Vietnam tarjosi enemman tekemista ja nahtavaa, mutta ihmiset etelassa olivat ystavallisempia lansimaalaisia kohtaan. Historialla on todennakoisesti tekemista asian kanssa.

Perille Vientianeen paastiin kuitenkin jotakuinkin ajallaan. Tuntui kasittamattomalta, etta maan paakaupunki voi olla pikkukaupungin oloinen. Asukkaita kaupungissa on vain reilut 200 000 ja se nakyi katukuvassa ruuhkaisen Vietnamin jalkeen. Mita ensimmainen paiva maassa piti sisallaan? Saunomista (kyyyylla!), hieronnan (pois ne likaiset ajatukset siella, oli ihan normihieronta!) ja meditointia. Jep, loysin siis Vientianesta metsan siimeksessa sijaitsevan temppelin, josta loytyi Herbal Sauna ja samanmoisia hierontoja. Saunassa ei ihan Suomen lampoihin paasty ja istuinkin siella yhteensa varmasti toista tuntia, tunnin kestaneen hieronnan paalle. Samassa temppelissa on myos viikoittain julkinen meditaatioistunto paikallisten munkkien kanssa ja minun sattuessa paikalle kreivin aikaan, paatin ottaa osaa. Meditointia jo Suomessa joogan yhteydessa kokeilleena tiesin suunnilleen mita odottaa. Meditointi vaan ei tuppaa meikalaiselta onnistumaan, ei sitten millaan! Ajatukset harhailivat koko ajan ihan muualla, kuin siina yhdessa asiassa mihin piti keskittya. Mielessa kavi kaikki vanhoista tyttoystavista tuleviin seikkailuihin. Mut jeps, ihan lystia oli ja paivan paatteeksi oli kaikin puolin aika rento olo.

Ei viivytty Vientianessa kuin yksi kokonainen paiva ja jatkettiin Franziskan ja Katjan kanssa Vang Viengiin, jolta oli lupa odottaa paljon humalaisten brittinuorten lisaksi. Loydettiin kamppa uskomattoman hyvalta paikalta viela uskomattomampaan hintaan. Joki-/vuorinakoalalla varustettu 3 hengen huone maksoi hengelta reilut 2 dollaria/yo. Seuraavana aamuna listittiin seinalla kiipeileva nyrkin kokoinen hamahakki, mutta kaikki olivat edelleen samaa mielta kampan hinta/laatusuhteesta. Jo ensimmaisena iltana kavi selvaksi, etta Vang Vieng on turistirysa verrattuna muuten hiljaiseen Laosiin. Miksi nuoret ympari maailmaa siis paatyvat tahan pieneen kylapahaseen keskelle ei mitaan? One word: TUBING. Mutta mita ihmetta on tubing? Osalla teista varmasti on jo kokemusta tai jonkinlainen mielikuva siita, mutta seuraavassa rehellinen kuvaus mita se OIKEASTI on:

Termi tubing tulee sanasta tube, joka tarkoittaa tassa yhteydessa traktorin sisakumia. Vang Viengin lapi virtaa Nam Song-niminen joki, johon joka paiva heittaytyy satoja nuoria tubejen selkaan virran vietavaksi. Tuktukit vievat tuubaajat n. 3 kilometrin paahan ylavirtaan, josta jokainen OMAA TAHTIAAN kulkeutuu virran mukana takaisin Vang Viengiin. Vuodenajasta riippuen matka kestaa puolesta tunnista pariin tuntiin ilman pysahdyksia. Mutta miksi ihmiset pysahtelevat matkalla? Syysta, etta kolmen kilometrin matkalla on joen rantapenkereilla 24 baaria, joista lahes jokaisessa on erilaisia keinuja, liukumakia ja hyppytelineita viereiseen virtaan. Keinujen ja liukumakien lisaksi loytyy koydenvetoa, jalkapalloa, lentopalloa, -palloa - kaikki mudassa rymyten. Ja kaiken kruunaa kuningas alkoholi! Useat baareista tarjoavat ilmaisia shotteja ja myyvat cocktail-ampareita ja olutta pilkkahintaan. Tasta johtuen suurin osa tuubaajista onkin jo aika tuubassa ensimmaisen muutaman baarin jalkeen, jonka seurauksena meno nayttaa sivustakatsojan silmin "jokseenkin" vaaralliselta. Kerrottakoon tassa vaiheessa, etta allekirjoittanut paasi ehka n. kahdeksanteen baariin asti, kunnes pimea hiipi niskaan, humala oli ottamassa yliotteen ja jarki sanoi, etta otetaan tuktuk takaisin kaupunkiin. Iso osa vaesta kuitenkin saapuu kaupunkiin renkainensa virran tuomana vasta myohaan illalla. Osa virran baareista myy ruohoa tiskin takaa ja kaupungin ravintoloistakin loytyy yleensa myos Happy menu, josta voit tilata pizzasi tai shakesi ruohon, sienien tai opiumin(!) kera. Grillivartaat kaupungissa maksavat 3o snt/kpl ja 640 ml:n olutpullosta maksat noin 90 snt. Mita tama kaikki siis tarkoittaa? Vang Vieng on paratiisi bilettajalle, mutta jos bilettaminen ei kiinnosta, kaupungilla ei ole luolien lisaksi paljon tarjottavaa ja kannissa orveltavien brittinuorten vieresta katselemiseen kyllastyy nopeasti. Itse kuitenkin nautin tubing-paivastani todella paljon, enka muista milloin minulla on viimeksi ollut niin hauskaa. Haluaisin kokea kaiken viela uudestaan joskus paremmalla ajalla ystavieni kanssa. Lahes jokaisen sisainen lapsi heraa henkiin 10 metrin korkeudessa keinussa keikkuessa ennen syoksymista virtaan. Tavattiin myos Walesilainen poitsu nimelta Patrick Jennings, joka oli valehtelematta hauskin salli kenet oon ikina tavannu. Rohkasin kovasti, etta olis aineksia koomikon uralle. Katotaan kuullaako miehesta viela jonain paivana.

Kuulostaako tubing vaaralliselta? Sita se myos on. Joka vuosi nuoria hukkuu voimakkaaseen virtaan humalapaissaan. Onko tubing hauskaa? HELL YEAH! Turvallista? HELL NO! (joka varmasti osaltaan tekee siita niin syntisen hauskaa). Tubingia itse kokeilleena en osaa kuvitella paikkaa muualla maailmassa, missa kyseinen hauskanpito olisi sallittua. Voi olla, etta tulevaisuudessa Laosin kehittyessa ja saadessa rahansa muualta, tamakin lysti kielletaan. Menkaa siis viela kun ehditte, mutta OLKAA VAROVAISIA!

Kerrottakoon viela, etta vaikka Vang Viengista on helppoa loytaa huumeita, ne ovat siella yhta kiellettyja kuin muuaalla Laosissa ja kiinni jaamisesta seurauksena on tapauksesta riippuen kuolemantuomio, linnatuomio tai helvetin iso sakko. Naapurimme 60-vuotias hippi karahti marisatka kourassa siviilipukuiselle poliisille (joita liikkuu Vang Viengissa paljon) ja maksoi 5 miljoonaa KIP:ia (n. 600 dollaria) valttaakseen linnatuomion. Niinjoo, ja Laoslaisissa vankiloissa ei sitten tarjoilla ruokaa, eli olette omaisienne tarjoaman ruuan varassa (hankalahkoa). Pitakaa nama faktat siis mielessa ennenkuin teette mitaan typeraa rakkaat lapsukaiset.

Tuubattiin yhdessa Franziskan, Katjan ja kolmen keskivertoa kypsemman brittilaisen kanssa, mutta koska ei ehditty edeta virrassa kuin ehka 500 metria, paatettiin seuraavana paivana tyttojen kanssa lahtea omalle tubing-reissulle. Vuokrattiin meidan guesthousesta lasten uimarengas ja lilluttiin sen kanssa kolmistaan alajuoksuun eraalle luolalle. Jalkeenpain ajateltuna ois voinu jattaa valista, silla jalat hakkasivat kivista pohjaa koko ajan kilometrin matkalla. Vang Viengin ymparistossa on paljon luolia, mutta se mihin me suuntasimme ei ollut turistien kartoissa. Majatalomme seikkailuhenkinen aussi-isanta antoi sisapiirin vinkit ja otsalamput ja lahdimme matkaan. Taman luolan normiluolasta erotti se, etta sinne piti uida sisaan. Ulkopuolella oli kirkkaansinista vetta ja kallion seinassa n. metrin levyinen ja puolen metrin korkuinen aukko. Siita suihkittiin otsalamppujen kanssa vastavirtaan ja fiilis luolan sisalla oli kaukana tasta maailmasta. Uitiin niin syvalle, etta paivanvaloa ei nakynyt enaa missaan, kunnes alkoi tulla vilu ja paatimme lahtea takaisin ulos. Jalkeenpain mietittiin, etta olis ohraleipa meidat ottanut jos otsalamput ois lakannu toimimasta luolan syovereissa. Niita oli mukana onneks kuitenki kaks. Huh. Tietoinen riski :P Viluisina ja markina lahettiin kavelemaan takas kaupungiin, jonne oli siina kuosissa ihan liian pitkan tuntuinen matka. Liftattiin ja paastiin pickupin lavalla melkeen majatalon eteen asti. Illalla notkuttiin riippumatoissa rantabaarissa, fiilisteltiin paria viimepaivaa ja siemailtiin taivaallisen hyvia Baileys-pirteloita.

Seuraavana paivana muuttui aani kellossa ja hauskanpito vaihtui "historiantunteihin". Otettiin paikallinen bussi Phonsavaniin, josta loytyy kuuluisa Plain of Jars - jarkalemaisten kiviruukkujen tasanko, joiden alkuperasta kenellakaan ei ole varmaa tietoa. 10h bussimatka paikallisella ei ollut herkkua. Vaihdelaatikko oli sokona ja joka kerta ennen isompaa ylamakea oli pysahdyttava ja laitettava pienempaa silmaan. Ihmisille jaettiin lahtiessa oksennuspusseja, silla matkustamiseen tottumattomattomilla Laoslaisilla on vaikeuksia pitaa nuudelit sisalla mutkaisilla ja roykkyisilla vuoristoteilla. Phonsavanista loydettiin tahan asti halvin majatalo jossa oon punkannut. Hintaa bungalowlla n. euron verran per yo. Buukattiin seuraavalle paivalle kierros Plain of Jarsin kolmeen eri kohteeseen ja kaynti parilla sotahistoriaan liittyvalla paikalla. Hmm....sotahistoria....Laos? Eikos se sota kayty Vietnamissa?

Pieni infopaketti: Vuosina 1964-1973 USA kavi ns. "Secret War:ia" Geneven sopimuksen vastaisesti, salaa muulta maailmalta ja jopa yhdysvaltain kongressilta puolueettoman Laosin maaperalla, estaakseen Pohjois-Vietnamin armeijan kulun Laosin kautta. 580 344 lennolla pudotettiin kaksi miljoonaa tonnia rypalepommeja (pienia metallihauleja rajahtaessaan sinkoavia pommeja) Eika siina kaikki, arviolta n. 30% pudotetuista rypalepommeista ei lauennut pudotettaessa ja makaa talla hetkella Laosin maaperassa odottamassa etta joku huono-onninen kolhasee niita vahingossa. Seuraus: yli 12 000 kuollutta siviilia sodan loppumisen jalkeen ja satoja uusia uhreja vuosittain. Rajahtamattomia pommeja (Unexploded Ordnance = UXO) loytyy edelleen koulujen pihoilta ja riisipelloilta. Tennispallon kokoiset metallipallot nayttavat pienten lasten silmissa leluilta. Koillis- ja Ita-Laos on edelleen pahoin "saastunut" ja tienposkessa kusella kaydessakin on syyta katsoa mihin astuu. Eri organisaatiot poistavat pommeja vahitellen maaperasta metallinpaljastimilla, mutta nykytahdilla Laosin turvalliseksi saamiseen menee vahintaan sata vuotta. Kaikesta tasta huolimatta Laosin ihmiset jaksavat hymyilla ja olla ystavallisia Amerikkalaisille.

Kierroksella oltiin Franziskan, Katjan ja parin muun tyton kanssa. Ensin kierrettiin tosiaan Plain of Jarsin kolme eri kohdetta, joista loytyi satoja erikokoisia (>600 kg) kiviruukkuja. Niiden arvioidaan olevan n. 2000 vuotta vanhoja, mutta varmaa tietoa niiden alkuperasta tai kayttotarkoituksesta ei ole. Amerikkalaiset muuten pommittivat niitakin em. sodan aikana. Ihania nuo amerikkalaiset eiko? Plain of Jarsin jalkeen kaytiin katsomassa peltoa, joka oli taynna pommikraattereita ja siita jatkettiin heimokylaan, joka tunnetaan nimella Bomb Village. Nimi siita syysta, etta kylalaiset ovat tehneet maastosta loytyneista pomminpalasista ja -kuorista kaikkea mahdollista tuhkakupeista ja kukkaruukuista aina talon perustuksiin saakka. Kierros kokonaisuudessaan oli mielenkiintoinen, mutta saimme olla rauhassa silla suurin osa ulkomaalaisista ei kay etaisessa Phonsavanissa laisinkaan.

Edessa oli taas pitka bussimatka Laosin kauneimpaan kaupunkiin, Luang Prabangiin, joka on UNESCON maailmanperintokohde Mekongin kupeessa. Matkalla hammastysta heratti bussiin noussut mies Kalashnikovin kanssa. Ei mitaan tietoa, oliko normaaleihin vaatteisiin pukeutunut mies jonkinsortin vartija vai mika. Kiinnitin myos huomita siihen, etta jopa maaseudulla sijaitsevien monien olkikattoisten puuhokkeleiden pihasta loytyy satelliittiantennit. Televisiolla on tassa maassa suuri jalansija.

Luang Prabangista on vaikea kertoa mitaan, se pitaa kokea. Kaupunki on tunnelmaltaan tahan asti Kaakkois-Aasiassa kokemistani miellyttavin. Maisemat ymparistossa ovat kauniita, arkkitehtuuri viehattavaa ja tunnelma ylipaataan mukava. Kaytiin syomassa/kokemassa tyttojen kanssa paikallinen Barbecue, joka oli kokemuksena mahtava. Poydan keskella sijaitsevaan reikaan laitettiin amparillinen hiilia ja paalle viritettiin keskelta koholla oleva astia, jossa asiakkaat saivat itse keittaa keittonsa vihanneksineen ja paistaa vesipuhvelin jne. lihaa. Parhaimpia aterioita, joita olen elaessani syonyt. Jos paadytte jonain paivana Luang Prabangiin, painakaa nimi LaoLao Garden mieleenne.

Eraana aamuna herattiin ennen kuutta katsomaan, kun oranssikaapuiset munkit kavelevat kaupungin katuja, asukkaiden lahjoittaessa heille ruokaa. Tehtiin myos yhden paivan reissu laheisille Kuang Si:n vesiputouksille, jossa sai pulikoida turkoosinsinisessa vedessa perhosten ymparoimana. Kiipesin flipflopit jalassa putouksen huipulle, sain elamani ensimmaisen iilimadon ja tapasin alastomana kylpevan ranskalaismiehen. Kaiken kukkuraksi kamerani alkoi taas toimia 1,5 kuukauden oikuttelun jalkeen! Viimeisena yhteisena paivana sveitsilaisten tyttojen kanssa kaytiin keilaamassa. Heista tuli minulle viikossa kuin pikkusiskot, joita minulla ei koskaan ollut. Sveitsin tytot lahti etelaa kohti ja mina kipusin Birgitin (saksa) kanssa kaupungin keskella sijaitsevalle Phu Si:n kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Kukkulan huippu oli taynna turisteja kameroineen. Aurinkoa en ole montaa kertaa Laosin visiitin aikana nahnyt, joten meilla oli onnea matkassa. Eilisen vietin ilman suurempaa ohjelmaa ja haahuilin toimivan kamerani kanssa pitkin Luang Prabangin katuja. Tein tuttavuutta 11-vuotiaan tupakoivan ja tatuoidun paikallisen pojan kanssa ilman yhteista kielta ja illalla hyppasimme Birgitin kansa bussiin kohti Huay Xaita ja Thaimaan rajaa.

Tie oli ehka jarkyttavin ikina, unet jai haaveeksi, bussin pohja raapi valilla kivia, matkalla oli jatkuvasti maanvyoryn jalkia, keskinopeus oli ehka 30km/h ja koettiin myos lopulta se bussirikko, joka jokaisen Laosissa matkaavan taytyy kokea. Taalla on siis saanto eika poikkeus, etta kumi puhkeaa tai bussi rikkoutuu matkalla. Meidan uudelta nayttavasta bussista paukahti ilmajousitus keskella yota ja sita korjailtiin taskulamppujen kanssa pari tuntia.

Nyt Huay Xaissa Thaimaan rajalla, mutta enpas ylitakaan rajaa viela. Enka myoskaan kerro viela mita on luvassa seuraavan kolmen paivan ajan, mutta valotan etta kalliiksi tulee ja olen kuuluvuusalueen ulkopuolella Bokeon luonnonsuojelualueella.

Kerron kokemastani enemman palatessani sielta (toivottavasti) ehjin nahoin :)

Voivoivoi kun tulee pitkia teksteja! Mulla on vaikeuksia pitaa lupauksestani kiinni, mutta koittakaa jaksaa lueskella :) Tschau.